Posiolaisissa kaupoissa Etelä-Suomen hiihtoloman vaikutus on melko vähäinen, selvisi toimittajan torstaina tekemästä kyselykierroksesta kaupoissa ja R-kioskilla.
S-Market Aholan marketpäällikkö Harri Ronkainen olisi valmis jopa siirtämään ainakin pohjoisen hiihtolomia parilla viikolla eteenpäin.
– Myöhäisemmät hiihtolomat voisivat vilkastuttaa myyntiä, ja säiden puolestakaan ei olisi ehkä enää kovin kovia pakkasia, Ronkainen arvioi.
– Etelä-Suomen hiihtolomat eivät juurikaan vilkastuta myyntiä. Posio ei ole laskettelupitäjä, lomalaiset menevät pääasiassa isoihin hiihtokeskuksiin viettämään hiihtolomaansa, Ronkainen jatkaa.
– Jonkun verran on myynnissä toki kasvua etelän hiihtolomaviikolla. Tuotevalikoiman menekissä sen huomaa, että esimerkiksi mehuja, valmistuotteita ja elintarvikkeita menee normaalia enemmän.
– Viikosta 10 odotan toki selvästi vilkkaampaa kun pohjoisen koululaiset ovat hiihtolomalla, Ronkainen toteaa.
Posion Auto Oy:n yrittäjä Mika Ahola kertoo Etelä-Suomen hiihtoloman vaikutuksen olevan melko vähäisen huoltoaseman kahvila-myymälän toimintaan.
– Jonkun verran on outoja kasvoja liikkeellä. Pääasiassa ne käyvät kahvilla ja tankkaavat.
– Enemmän odotan asiakkaita sitten kun pohjoisen hiihtolomat alkavat. Silloin ovat liikkeellä Posiolla vapaa-ajan asunnon omistavat mökkiläiset, Ahola sanoo.
Posion R-kioskilla puolestaan Etelä-Suomen hiihtoloman vaikutus on ollut myös melko vähäinen.
– Jonkun verran on käynyt normaalia enemmän asiakkaita. Joitakin tuttuja kasvoja olen huomannut, jotka ovat asioineet tässä myös kesällä, Minna Niemelä R-kioskilta kertoo.
– Muutamia mökkiläisiä on käynyt. Jonkun verran tavallista enemmän on myyty kahvia, eväsleipiä ja suklaata. Lisäksi jotkut mökkiläiset ovat jo ennakkoon soittaneet, ja pyytäneet säilyttämään myynnissä olevia paikallislehtiä. He ostavat useamman päivän lehdet, ja haluavat tietää, mitä Posiolla tapahtuu, Niemelä kertoo.
– Pohjoisen hiihtoloman odotan vilkastuttavan myyntiä. Näin on tapahtunut aiempinakin vuosina kun hiihtolomalaiset saapuvat mökeilleen, mummolaan ja sukuloimaan, Niemelä sanoo.