Posion Erä­jor­mat eivät ryhdy erä­vael­luk­sen SM-isän­näk­si

 

Posion Eräjormat eivät ryhdy erävaelluksen SM-isännäksi, vaikka sitä heille tarjottiin Suomen Erävaelluskiltan taholta.

Koululaisten eräkerhoa ohjaava, peruskoulun ja lukion opinto-ohjaaja Tiina Haataja; tarjolla olisi ollut nyt erävaelluksen SM-kisojen järjestämisisännyys vuoden kuluttua syksyllä, miksi ette ala kisaa järjestämään?

– EräJormien nuoret ja aikuiset olivat sitä mieltä, että erävaelluksen SM-kisa on kilpailumuotona kovatasoinen, eikä se sen vuoksi sovi meidän harrastustoiminnan periaatteisiin, meillä kun ajatuksena on tarjota jokaiselle halukkaalle luontoon tutustumista mahdollisimman matalalla kynnyksellä, Haataja kertoo.

– Puuhaamme sen sijaan jo toista erävaellus-kisaa ensi syksyksi Korouomaan. Viime kesän kisaan osallistui yli sata kilpailijaa.

– Oma kisamme on kaikille avoin, ja vaikka siinäkin kilpaillaan, niin se on SM-kisaan verrattuna aivan erihenkinen, leppoisa kisa, Haataja selvittää.

– Ensisijaisesti haluamme innostaa ihmisiä luontoharrastuksen pariin ja nauttimaan luonnossa olemisesta.

Erävaellus-kisan idean keksinyt Tiina Haataja sanoo, että EräJormat haluavat omalla kisallaan markkinoida Posiota luontopitäjänä, jossa on hienoa retkeillä kaikkina vuodenaikoina.

”Ensisijaisesti haluamme innostaa ihmisiä luontoharrastuksen pariin ja nauttimaan luonnossa olemisesta.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä