Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus etenee kohti maaliaan, mikäli maan hallitusta on uskominen, mutta harvalla on käsitystä, mihin uudistus lopulta johtaa. Vanhaa sanontaa mukaillen, Suomessa on kourallinen henkilöitä, jotka ymmärtävät mitä soteuudistus tarkoittaa ja heistäkin puolet väärin.
Yksi toistuva väärinymmärrys on puhe soteuudistuksen mukanaan tuomista kolmen miljardin säästöistä. Kyse ei ole siitä, että uudistuksella karsittaisiin nykyisestä menotasosta kolme miljardia. Kyse on siitä, että näköpiirissä olevaa kustannusten nousua hillitään kolmen miljardia. Nykyisten noin 17 miljardin euron menojen arvioidaan kasvavan 4,5 miljardilla vuoteen 2030 mennessä, jos mitään ei tehdä. Hallituksen tavoitteena on siis leikata menojen kasvu noin 1,5 miljardiin. Vertailun vuoksi sanottakoon, että Suomen puolustusmenot ovat 2,8 miljardia vuodessa.
Sotemenojen kasvu johtuu Suomen ikääntymisestä. Mitä vanhempi väestö, sitä suurempi tarve sotepalveluille.
Kunnat saadaan vertailukelpoisiksi, kun sotemenot suhteutetaan palvelutarpeisiin. Palvelutarpeen määrää muun muassa kunnan ikärakenne ja väestön sairastavuus.
Tarvevakioitujen menojen valossa Kuusamo käyttää neljä, Taivalkoski viisi ja Posio peräti 18 prosenttia maan keskiarvoa enemmän rahaa soteen asukasta kohti. Tilasto on vuodelta 2015.
Posio käytti soteen jokaista asukasta kohti laskettuna tuhat euroa enemmän kuin Kuusamo ja Taivalkoski. Hillittömästi kasvaneet sotemenot ajoivat Posion kuntatalouden kuilun partaalle. Posio ratkaisi talouskriisinsä ulkoistamalla sotensa. Asukasta kohti kustannukset laskivat reilusti, mutta ovat edelleen yli maan tarvevakioidun keskiarvon.
Soteuudistuksen tarpeellisuus on ollut tiedossa jo pitkään, mutta hallitus toisensa jälkeen on joutunut laittamaan hanskat tiskiin valtavan ja monimutkaisen kokonaisuuden edessä. Sipilän hallitus yrittää jättiloikkaa, mutta mitä pidemmälle yritys on edennyt, sitä äänekkäämmin uudistusta on kritisoitu. Tarve uudistukselle ei ole kadonnut.