Posion vuoden yrit­tä­jä toimii lap­suu­ten­sa haa­ve­am­ma­tis­sa – ”Ellen pääse par­tu­ri­kou­luun, jään kotiin na­vet­taan”

Kaikkein palkitsevinta työssäni on nähdä omien kättensä työ ja tyytyväinen asiakas, vuoden yrittäjänä palkittu Marja-Leena Ahola sanoo.
Kaikkein palkitsevinta työssäni on nähdä omien kättensä työ ja tyytyväinen asiakas, vuoden yrittäjänä palkittu Marja-Leena Ahola sanoo.
Kuva: Erkki Ahola

Posion vuoden yrittäjänä, perjantaina yrittäjäjuhlassa palkittu Parturi-kampaamo Marleenaa pyörittävä Marja-Leena Ahola sanoo toimivansa lapsuuden haaveammatissa.

– Kun olin ysillä koulussa, sanoin opolle (opinto-ohjaaja) Leena Raatikaiselle, että ellen pääse parturi-kampaajakouluun, jään kotiin navettaan, Ahola naurahtaa. Hän on syntyisin Hämeen kylästä Posiolta, omaa sukua Hämeenniemi.

Jo pienenä tyttönä Marja-Leena Ahola leikkasi hiukset perheen muilta jäseniltä.

– Heinäkuun alussa viime kesänä tuli jo 30 vuotta täyteen kun aloitin yrittäjänä. Näissä samoissa tiloissa (Suopolku 1) olen koko ajan ollut.

– Valmistuttuani ammattiini, olin aluksi kaksi vuotta töissä Rovaniemellä parturi-kampaamossa. Sitten muutin Posiolle ja olin niin ikään vieraalla eli minua ennen tätä yritystä pyörittäneen Soili Määtän palveluksessa siihen saakka kunnes ostin liikkeen häneltä 1986, Ahola kertoo.

Enimmillään Aholalla on ollut kolme työntekijää vakituisessa työsuhteessa 1990-luvulla. Viimeiset kahdeksan vuotta hän on pyörittänyt liikettään yksin, vain opiskelijoita on ollut työharjoittelussa.

Vuoden yrittäjän työ pitää sisällään hiusten leikkuuta, muotoilua ja värjäystä. Lisäksi tukikäsittelyä, josta aiemmin käytettiin ilmaisua permanentti. Lisäksi palveluihin sisältyy parranajo ja muotoilu.

– Amerikkalainen parranajo on rantautunut Suomeen ja Posiollekin. Se on laadukas parranajotyyli, jolla saadaan aikaan huomattavasti normaalia ajoa laadukkaampi, pehmeämpi ja sileämpi lopputulos.

– Amerikkalainen parranajo sisältää lämpimät ja kylmät pyyhkeet, parranmuotoilun, veitsiajon sekä kasvohieronnan.

Vuosien varrella käyneistä asiakkaista on muodostunut Aholalle kanta-asiakasjoukko, jotka uskollisesti käyvät vuodesta toiseen hänellä leikkauttamassa hiuksensa.

– Teen myös koti- ja laitoskäyntejä, eli käyn asiakkaiden kotona leikkaamassa heidän hiuksensa.

– Nykyisin enää harvoin tulee ovesta asiakas, joka pyytää hiuksensa heti leikattavaksi. Yleensä kaikki asiakkaat varaavat aikansa ennakkoon.

Kaikkein palkitsevinta työssään Ahola sanoo olevan sen, kun näkee omien kättensä työn ja ulos lähtee tyytyväinen asiakas.

– Asiakkaiden kanssa jutellaan kaikista asioista. Jotkut haluavat rauhoittua parturipenkkiin ja he lukevat lehtiä hiusten leikkuun aikana.

Vuoden yrittäjä tekee töitä viitenä päivänä viikossa, pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin. Päivät venyvät hänellä välistä pitkiksi, jopa 9-10 -tunnin pituisiksi.

Vastapainoksi työlleen Marja-Leena Ahola harrastaa liikuntaa ja matkailua.

– Lomat olen viime vuosina pystynyt pitämään ihan normaalisti. Kesäloman pidän yleensä tammikuussa, niin teen ensi vuonnakin ja olen koko tammikuun lomalla. Lomamatka suuntautuu Intiaan.

Vuoden yrittäjä -nimityksen Marja-Leena Ahola ottaa vastaan kunnioituksella.

– Hienoa, että pieniäkin yrityksiä huomioidaan, Ahola toteaa.

Ilmoita asiavirheestä