Eräs Koillissanomien lukija oli kompastunut Raamatun henkilöiden korkeisiin ikiin, piti niitä mielikuvituksellisina, ja pyyhkäisi niiden mukana koko kirjan roskakoriin. Ei Raamatusta pidä etsiä sellaista, mikä ei ole sen ydinsanoma. Ei se ole mikään luonnontieteen oppikirja, eikä se ole yks yhteen myöskään mikään historian oppikirja, vaan se on ilmoitus ja kertomus siitä, miten kunkin aikakauden ihmiset ovat kokeneet Jumalan toiminnan omassa ja kansansa vaiheissa.
Raamattu ei ole kirja, vaan kokonainen kirjasto. Vanhan Testamentin kirjoitukset kertovat siitä, miten Jumala, patriarkat ja profeetat toimivat Israelin historian eri vaiheissa. Kyllä se on paikoitellen hämmästyttävänkin tarkka kuvaus Israelin historian eri vaiheista. Nykyajan arkeologia on merkittävästi vahvistanut eräitä Raamatun kuvauksia.
Nimenomaan numerolliset osuudet ovat Raamatun Vanhan Testamentin epäselvintä ja tulkinnanvaraisinta osuutta. Näihin kuuluvat sekä ajanmääritykset että lukumäärät, mikä on täysin ymmärrettävää. Jos me rupeamme muistinvaraisesti latelemaan lukumääriä ja ikiä, niin pieleen menee.
Raamatun alkukertomuksia leimaa käsitys, että mitä merkittävämpi ihminen on ollut, sitä pidempään hänen on täytynyt elää. Mutta eihän Raamattu edes lähde siitä, että sen iän määritykset ovat täsmällisiä, vaan selittää, että Jumalan silmissä yksi vuosi on kuin tuhat vuotta.
Sitä paitsi Raamatun vanhimmat kertomukset ovat kulkeneet satoja vuosia suullisena perimätietona ennen kuin niitä on alettu vähitellen merkitä muistiin. Näin ollen epätarkkuuksia tekstiin on pujahdellut väkisinkin. Perimätiedossa jokainen edelleen kertoja lisää tai muuttaa ja muokkaa asioita uuteen muotoon. Varsinainen perusta ja ydin on kuitenkin yleensä aivan totta.
Raamattu on uskon ohje ja auktoriteetti, nimenomaan uskon eikä tieteen. Se kertoo Jumalasta, joka rakasti kansaansa huolimatta siitä, että tämä hyvin harvoin oli rakastamisen arvoinen. Tämä Jumala yhä uudelleen kutsui langenneita ja pois poikenneita lapsiaan. Hän sekä rankaisi, että rakasti, mutta ei missään vaiheessa hylännyt, eikä ole hylännyt vieläkään.
Uusi Testamentti kertoo siitä, kuinka tämä Vanhan Testamentin Jumala lähetti poikansa maailmaan pelastaakseen meidät kakki synnin, kuoleman ja Paholaisen vallasta. Sen ydinsanoma on Kristuksen risti. Kristuksen risti julistaa rakkautta, Jumalan rakkautta meitä kohtaan, ja samalla se kutsuu meitä parannukseen sovitukseen. Sama Kristuksen risti kutsuu meitä myös rakastamaan toinen toistamme, eikä ainoastaan ystäviä, vaan myös niitä lähimmäisiä, jotka ovat mielestämme täysin sietämättömiä. Todellinen kristitty ei voi maksaa pahaa pahalla, eikä kirota kanssaihmisiään. Hän voi vain siunata.
Raamattu ja tiede painivat siis täysin eri sarjoissa. Tiedettä ei tehdä uskon, vaan kylmän järjen varassa. Raamattua taasen ei voi täysin ymmärtää muutoin kuin uskon varassa. Paavali selittää asian näin: ”Kirjain kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.” Raamatun henki on Pyhä Henki, joka herättää meissä uskon, toivon ja rakkauden. Tätä ei mikään tiede voi meille antaa.
