Seppo Ervasti lainaili melko suurpiirteisesti Kuntivaara-kirjoitukseni (KS 18.7.2016) tekstiä kirjoituksessaan Kotouttaminen ja Lähi-Itä (KS 28.7.2016).
Ervasti irrottaa varsin laaja-alaisesta kirjoituksestani Israelin ja arabivaltioiden välisiä suhteita koskevan kohdan, jossa hän väittää minun kirjoittaneen, että Lähi-Idässäkään ”kaksi kansaa eivät ole kotiutuneet seitsemässä vuosikymmenessä”. En ole kirjoittanut ensinkään kotiutumisesta vaan kotouttamisesta, jotka ovat aivan kaksi eri asiaa. Enkä kirjoittanut seitsemästä vuosikymmenstä vaan kahdesta vuosituhannesta, jotka nekin ovat hieman eri asioita.
Tämän varsin karkean tekstiväärennöksen tehtyään hän käy papin/historiankirjoittajan pätevyydellä roimimaan ”väitettäni absurdiksi” ja paikkansapitämättömäksi. Ervastin kumpaankaan rooliin ei kuulune toisen sanomisten vääristely ja sitten ilkkuminen ”virheelle”, jonka hän itse on tehnyt. Puhuin kahdesta vuosituhannesta, joiden aikana ei ole sovintoa saatu arabien ja juutalaisten kesken.
Käsittelin kirjoituksessani Suomen uhkia kuusamolaisesta näkökulmasta. Ulkonaiset uhat ovat Venäjä ja radikaali islam. Sisäisiä uhkia ovat huono talous, heikko väestönkasvu, raskas työttömyys ja valtion ja kuntien velkaantuminen. Yksilötasolla huolettaa ihmisten syrjäytyminen ja huono-osaisuuden tuntu. Kaikki tämä vaikuttaa heikentävästi perheiden perustamiseen ja lasten hankkimiseen. Tähän kaikkeen on pidetty ”ratkaisuna” suurta maahanmuuttoa. Arvostelin, ettei se ole ratkaisu, että omaa kansaa arvostellaan jopa huonogeenisyydestä, laiskuudesta ja milloin mistäkin. Varsinkin kokoomus, jota Ervastikin ilmeisesti edelleen edustaa, on toitottanut eurooppalaistumista ja hallituksessa ja eduskunnassa ajanut enemmän EU:n ja sen suurvaltojen asiaa kuin köyhän ja syrjäisen Suomen.
Kotouttaminen on myös Suomessa iskusana, etenkin kokoomukselle. Aina huudetaan maahanmuuttajien mielenterveyden ym. asioiden korjaamista, joihin suomalaisiin kohdistaen ei näytä löytyvän varoja. Tämä tuntuu pahalta, eikä tämä suinkaan heikennä huono-osaisuuden tuntemuksia. Oma kansa ensin, sitten ulkolaiset.
Kun ulkomaalaisten pakkoryntys Suomeen noin vuosi sitten alkoi, pääminiseri Juha Sipilää myöten huudettiin, että tulkaahan tänne. Kansan syvät rivit nousivat tätä vastustamaan. Ei siksi, ettei vainonalaisille pidä antaa suojaa, vaan siksi, että Ruotsista Suomeen tulijat olivat raavaita miehiä. Synnytyksiäkö heidän laskettiin lisäävän, kun valtio heitä niin helli? Ainakin yritystä on ollut. Silmät ovat avautuneet myös hallituspuolueiden keskuudessa, ja oleskeluluvan saamisia on tiukennettu.
Maahantunkeutujien arvostelijat ovat olleet oikeassa. Olisi pitänyt sulkea portit, kuten useat maat ovat tehneet. Näin olisi meilläkin saatu estetyksi monen tuhanneen sellaisen ihmisen maahantulo, joilla ei ole ollut turvapaikan saamisen edellytyksiä. Nyt on maassamme noin 3000 ”kadoksissa” olevaa ja noin 300 sellaista ihmistä, joilla on yhteyksiä radikaaliin islamiin. Eikö tässä ole ihmisillä kylliksi pelon aiheita. Myös rajaseudulla. Näiden huolien pitäisi koskea myös rovasti Ervastin työkenttää.
Onkin käsittämätöntä, että meillä ev.lut. kirkon ylimmät paimenet ja heidän perässään laaja papisto puhuu islamin puolesta. Kuin kuuta nousevaa odotetaan, että joku kääntyisi kristinuskoon. Jeesus opetti huolehtimaan omasta laumasta ja jos yksikin joutuu hukkaan, hyvä paimen lähtee kadonnutta etsimään ja auttamaan. Nyt vaikuttaa siltä että käy päin vastoin: paimen jättää koko lauman ja lähtee etsimään uusia lampaita.
Israel tunnusti YK:n määräämän jaon Palestiinassa vuonna 1947. Tähänkään mennessä ei ole rauhaa tullut eikä valtaosa arabeista vieläkään tunnusta Israelin valtiota. Ristiriita on sovittamaton islamin kannan vuoksi.
Suomi on ollut aina Israelin ystävä. Minutkin on kasvatettu Israelin puolustajkaksi siksi, että Israel on Jumalan valittu kansa ja Jumalan silmäterä. Vuosikymmeniä jatkuneen valtiomme ja yhteiskuntamme maallistumisen aikana on vakavamielinen kansanosa varoittanut antamasta tukea Israelin vihollisille ja juutalaisten ja kristittyjen vainoajille. Omasta puolestani tämän saamani opetuksen ja omaksumani maailmankatsomuksen pidän enkä siitä luovu.
Siksi, sen sijaan että omien kansalaistemme jokaista sanaa ja lausetta suurennuslasin kanssa tutkitaan, soisin viranomaisten tarkkaavan myös niitä puheita, joita moskeijoissa ja muissa islamin paikoissa puhutaan. ”Yksittäiset sudet” eivät synny tyhjästä. Joku heitä kiihottaa ja verisiin tekoihin varustaa. Radikaali islam on Suomenkin uhka.