Pääkirjoitus
Jo totuudeksi muuttuneen suosikkihokeman mukaan kunnat säästivät koulut hengiltä lama-aikana. Puhutaan laman lapsista, jotka yhteiskunta jätti heitteille.
Valtiovarainministeriön selvityksen mukaan puheille ei ole katetta ainakaan perusopetuksen osalta. Koulujen henkilöstömäärä on kasvanut tasaisesti näihin päiviin, eikä notkahdusta tullut lamavuosinakaan. Suhteellinen lisäys on ollut vielä suurempi, sillä perusopetuksessa olevien lasten määrä on on vähentynyt vuodesta 2000.
Kuntien lakisääteisten tehtävien määrä on lisääntynyt dramaattisesti vuosikymmenten aikana. Valtiovarainministeriön tekemän selvityksen mukaan kunnilla oli 176 lakisääteistä tehtävää vuonna 1980. Vuonna 1990 niitä oli 265, kymmenen vuotta myöhemmin 399. Tällä hetkellä kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää.
Talousahdinkoaan huokailevat kunnat ovat viestittäneet jo pitkään valtiovallan suuntaan, että tehtävämäärän kasvu on saatava loppumaan. Julkinen sektori kasvaa nopeammin kuin yritystalous, mikä pitkän päälle on kestämätöntä.
Lakisääteisten tehtävien valtava lisääminen on johtanut kuntien oman harkintavallan kaventumiseen. Asia on ongelmallinen myös kuntademokratian kannalta. Mitä virkaa on valtuustolla, joka ei voi muuta kuin pakon edessä hyväksyä kulut, jotka sen kontolle kaadetaan?
Esimerkiksi Posiolla astia vuotaa jo yli äyräiden. Kunnan talous on pahasti alijäämäinen, mutta keinot talouden tasapainottamiseen ovat käytännössä erittäin vähäiset.
Nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, vaikka samanaikaisesti esimerkiksi perusopetukseen on panostettu. Esimerkki osoittaa, ettei yhteiskunnallisia ongelmia voi kaavamaisesti ratkaista resursseja lisäämällä.
Tähän on ehkä viimein herätty, kun nuorten ongelmiin on alettu tarttua myös toisin keinoin. Esimerkki tästä on etsivä nuorisotyö, joka täsmätoimin auttaa elämänhallintansa kanssa kamppailevia nuoria.
Niukkenevat resurssit pakottavat ajattelemaan luovemmin – myös julkisella sektorilla.