Vanhempi rajavartija Markku Kvist kyselee Vuotungin koululle majoittuneilta thaimaalaisilta, puhuuko kukaan joukosta englantia. Vaaleapaitainen mies vastaa jotain epäselvää. Kvist ymmärtää, että marjanpoimijoita on koululla 76.
– Keron koululla heitä on tietääksemme 50–60 ja Kurvisessa viitisenkymmentä.
Kaikkiaan Kuusamossa on rajavartijoiden tietojen mukaan siis vajaa parisataa thaimaalaista marjanpoimijaa. He saapuivat viikko sitten. Kvistin ja Hannu Juuman käynnin tarkoituksena on iskostaa poimijoille ainakin se, että Suomen ja Venäjän väliselle rajavyöhykkeelle ei ole mitään asiaa.
– Kaksi kertaa on minulla tullut vastaan tilanne, jossa rajavyöhykkeelle on menty. Toisessa tapauksessa kyse oli silkasta tietämättömyydestä, kun taas toisessa loukkaus oli tahallinen. Kysyimme olivatko poimijat tietoisia rajavyöhykkeestä, ja he sanoivat, että marjoja ei kerta kaikkiaan muualta löytynyt, Kvist sanoo.
Infoja on järjestetty jo viiden vuoden ajan, ja rajamiesten kokemuksen mukaan ne ovatkin tehonneet.
– Viimevuosina rajaloukkauksia ei ole juurikaan tullut täällä Kuusamossa. Huonoina marjavuosina niitä saattaa sattua. Osa poimijoista on ollut täällä jo useampana vuonna, joten he tuntevat pelisäännöt. Lähinnä kertaillaan asioita ja kerrotaan ketä ollaan. Rajarikkomuksesta seuraus on yleensä sakko, mutta myös rangaistusvaatimuksia on esitetty.
Kielimuuriin törmääminen on kentällä arkipäivää thaimaalaisten kanssa toimittaessa.
– Yritämme aina porisuttaa ihmisiä, kun heitä tuolla maastossa tapaamme. Vähäiseksi kommunikointi jää, kun tuo thaimaan kieli on itselläkin heikko.
Viittomakielellä saadaan yleensä joitain asioita selville.
– Kerran piirrettiin kuvioita hiekkaan, ja asia meni perille. Sekin jo auttaa, jos joku osaa sanoa englanniksi edes yes tai no. Tarpeen vaatiessa tulkki saadaan puhelimen päähän.
Rajamiehet siirtyvät koulun sisätiloihin. He kyselevät makuutiloina toimivista luokista, josko kielitaitoisia löytyisi. Ei löydy. Keittolassa tuoksuu thairuoka, jota valmistavat paikan ainoat naiset. Kävijöille tarjotaan kahvia.
– Vieraanvaraista porukkaa nämä ovat.
Kvist ottaa puhelimen esiin, jotta info saataisiin käyntiin.
– Yhteyshenkilö on Savukoskella. Meillä on vain nimi ja puhelinnumero. Paikalla oli tarkoitus olla englantia osaava tulkki, mutta eipä sellaista nyt näy, Kvist toteaa.
Kontakti vastaa Kvistin puheluun ja lupaa soittaa hetken kuluttua, mutta soittoa ei kuulu.
– Minne se valkopaitainen kaveri nyt hävisi. Annamme hänelle thainkieliset tiedotteet, jotka hän saa toimittaa eteenpäin.
Koulun pihaan valuu tasaisena virtana oransseja Toyota Corolloja, joiden ratti on oikealla puolella.
– Thaimaassa on vasemmanpuoleinen liikenne, joten sen kanssa voi olla epäselvyyksiä. Marjanpoimijat liikkuvat vanhoilla postin autoilla. Myös liikennesäännöistä kerromme heille. Aiempina vuosina näistä pikkuautoista on joskus löydetty kymmenenkin ihmistä, mutta nythän heitä näkyy olevan vain sallittu määrä.
Valkopaitainen mies löytyy, ja Kvist keskustelee hänen kanssaan. Hyvin yksinkertaisella englannilla hän selvittää asiansa ystävällisesti.
– Tässä esitteessä kerrotaan Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeestä. Te ette saa mennä sinne. Ota nämä esitteet ja jaa ne kavereillesi.
– Eipä tässä tämän kummempaa taideta saada aikaan, Juuma tiivistää.