Pääkirjoitus

Ra­ken­nus­ala vetää nyt henkeä

Pääkirjoitus

Vasaran pauke Kuusamossa ja Rukalla käy verkkaisemmin kuin vuosiin. Rukalla rakennushankkeita käynnistyy noin puolet huippuvuosiin verrattuna.

Rakentaminen on perinteisesti ala, joka näyttää talouden suuntaa ja tyypillistä on voimakas heilahtelu. Nousukaudella rakennetaan yli tarpeen, ja talouden notkahtaessa ylituotantoa joudutaan jonkun aikaa sulattelemaan.

Talousuutiset maailmalta kertovat, että varovaista nousua olisi kenties näköpiirissä syksyllä. Se olisi erittäin tervetullutta, sillä pitkittyessään talouden alavire heijastuu myös Koillismaalla entistä enemmän joka puolelle, ei pelkästään rakentamiseen.

Taloustilanteen lisäksi rakentamisessa näkyy Kuusamon ikärakenteen muutos. Myynnissä on poikkeuksellisen paljon vanhoja omakotitaloja. Tämä johtuu siitä, että suuret ikäluokat hakeutuvat asumaan kaupungin keskustaan palvelujen äärelle.

Vanhasta omakotitalosta halutaan eroon, koska lapset ovat jo lentäneet pesästä ja ikääntymisen myötä helppo kerros- tai rivitaloasuminen alkaa houkuttaa.

Keskustaajamassa on rakennettu kerros- ja rivitaloja poikkeuksellisen paljon viime vuosina. Kysyntää on edelleen, mutta tulpaksi on tullut se, että vanhasta omakotitalosta ei tahdo saada riittävästi rahaa, jotta pääsisi kiinni uuteen keskusta-asuntoon.

Uusien omakotitalojen rakentaminen on sekin vähentynyt jonkin verran. Nuoria perheitä on aiempaa vähemmän, ja yleinen epävarmuus on saanut varovaiseksi nekin, joilla varovaisuuteen ei olisi varsinaisesti aihetta.

Vanhuksille tarkoitettu tehostetun palveluasumisen yksikön rakennustyöt käynnistyivät suhdanteiden kannalta oikeaan aikaan. Kyseessä on Kuusamossa mittakaavassa suuri, noin 5,5, miljoonan euron hanke.

Kaupunki voi investoinneillaan avittaa rakentamista suhdannekuopan ylitse. Tarpeellista julkista rakentamista kannattaa käynnistää silloin, kun yksityinen rakentaminen on alavireistä. Nyt on aika tehdä ne investoinnit ja peruskorjaukset, jotka on joka tapauksessa joskus tehtävä.

!Julkista rakentamista kannattaa käynnistää, kun muu rakentaminen hiipuu.