Heikki Luokkanen vääntää koillismaan murretta niin, että kuuntelijan suu on väistämättä naurussa, vaikka kyse olisi vakavastakin asiasta. Se vain murre tuntuu aina mukavalta suussa ja mielessä.
Heikin teksteistä on nautittu lehtien palstoilla ja nyt myös runokirjana. Tietysti voi ajatella, että mitä se koillismaalainen miehenjorrakko runoista älyää, mutta Heikki osoittaa runon taipuvan myös jäyhän seutukunnan tunteiden ja tapahtumien tulkiksi. Huumori on runoissa läsnä lähes aina, ja jos mennäänkin romantiikan eli haikeuden puolelle, hallitsee Luokkanen senkin sortumatta läyryämiseen.
Kostonrannan rapsotiat ovat klassista loppusoinnullista runoa, joka varmasti sopii kaikille lukijoille. Se on myös suorasanaista sanan tarkoituksessa. Merkityksiä on turha hakea, kyllä asia on ilmaistu, niin selkeästi kuin mahdollista. Samalla ei voi kuin ihmetellä sitä, miten rikas koillismaalainen kieli on. Ja tietysti myös sitä miten hyvin Luokkanen sen hallitsee.
Taivalkoskelainen murre on helppolukuista. Toisin kuin posiolainen, jota taas ei voi ymmärtää pitkien vokaaliäänteiden takia muuten kuin lukemalla sitä ääneen. Ei voi kyllä kieltää, etteikö myös Luokasen tarinoista saa parhaiten hupia lukemalla niitä ääneen. Siihen kun saisi kostolaisen hieman viipyilevänvenyttelevän puheenparren, niin vaikutelma on täydellinen.
Luokkas-Heikki kirjoittaa arjen asioista. Niistä, jotka voivat sattua kenelle tahansa, ja sattuvatkin, niin tavanomaisia aiheet ovat. Miten se vain Luokkanen kuitenkin runoilijoiden tapaan osaa hahmottaa siitä pienestä arkipäiväisestä asiasta sen olennaisen: iltaisesta nukkumaanmenosta, maitolaiturista, sonnanpoistokoneesta tai vaikkapa heinähommista. Kostonrannan rapsotiat auttaakin oivallisesti huomaaman, että niissä pienissä asioissa ovat suurimmat tapahtumat, jos näin havukka-ahomaisesti ajattelee.
Yleisimmin runot kertovat kertojan arkipäiväisistä asioista. Niinkuin vaikka loppupuolen Parkkipropleemi, jossa käydään hemestin kanssa merimaissa saakka. Parkkipaikan löytyminen on työlästä: ”Se maasturi ei mahu parkkiin / oli mittailujen tulos / tae, no, kyllä auto mahtuis / vaen ei ite peäse ulos / siksi piti kurvailla / koko eoro meni hukkaan / siksi teällä vieläe noejjun / korvanneeko sitä kukkaan.
Kostonrannan rapsotioissa yhdistyy moni hyvän kirjan ominaisuus: se on viihdyttävä, se hoksauttaa, se on hyvin kirjoitettu ja se saa hyvälle tuulelle.
Heikin kirjoituksia kannattaa nauttia kuin lääkettä. Siemaisu ennen nukkuumaanmenoa tai varhan aamulla, eikä tuo haitanne, vaikka lukasoo koko möllärin kerrallai.
