Siitä on muutamia vuosia aikaa, kun kirjastoomme tupsahti reppuselkäinen nuori nainen esittäytymään ja kertoi olevansa meidän uusi johtajamme. Alusta alkaen Rean kanssa oli helppo työskennellä ja niin monet kerrat hänelle sanottiin, että mene sinä tekemään tärkeämpiä töitä ja anna meidän hyllyttää. Rean mielestä mm. se hyllytys oli paljon tärkeämpi kirjastotyö kuin joku ikävä hallinnollinen tehtävä. Yksi hänen kuuluisimpia lauseitaan olikin: ”Minä tarvisin sihteerin!”
Välillä Rean intoa piti toppuutella erilaisiin suunnitelmiin. Sitä intoa oli enemmän kuin mitä pystyimme toteuttamaan. Erityisen tärkeänä Rea piti lastenkirjastotyötä ja sitä hän kehitti jopa niin, että sai maanlaajuista julkisuutta kirjastomme hankkeille. Satutunnit ja nukketeatteriesitykset olivat Realle rakkaita ja hän todella paneutui asiaan luodakseen niistä elämyksen lapsille. Rea jaksoi nähdä vaivaa muokatakseen nukketeatteriesitykset juuri meille sopiviksi ja sai innostuksen tarttumaan meihinkin. Rea oli paras pomo, mitä toivoa voi. Hän oli lempeä mutta luja, aivan kuten hänen kahvimukin kyljessäkin lukee. Hänen mottonsa olikin: lukekaa kirjoja ja syökää suklaata! Ja sen me lupaamme tehdä.
Mikään ei Rean mielestä ollut tärkeämpää kuin lukeminen, ja siitäkin Rea oli sitä mieltä, että maailma on täynnä niin hyviä kirjoja, että jos joku kirja ei kiinnosta, niin kansi kiinni ja uusi kirja tilalle. Vaikka joskus väittelimmekin jostain kirjallisuuteen liittyvästä, niin ikinä emme tosissamme. Rea ymmärsi eriävänkin mielipiteen ja oli esim. runojen suuri ystävä – niin kuin kaikki tiedämme – ja me emme runoista juuri mitään ymmärrä. Mutta ehkä jotain oppia saimme Realta runoistakin ja erityisesti kunnioitamme hänen kirjallisia saavutuksiaan ja Runo-Kaarinan voittoa – siihen ei moni pystykään. Rea kirjoitti myös herttaisen lastenkirjan, joka julkaistiin 2015 ja hän haaveili romaanin kirjoittamisesta. Hänellä oli tekeillä tekstejä ja kirjoituksia koko ajan – työt vain haittasivat harrastusta. Toivottavasti sellaisia tekstejä vielä löytyy jotka julkaistaan kirjoina.
Rea laittoi Facebook-seinälleen Psalmin 23, josta tiesimme, että sairaus oli ottanut ylivallan. Siitä huolimatta hänen huumorintajunsa oli loppuun asti sitä Reaa minkä opimme tuntemaan. Hän laittoi työyhteisön WhatsApp-ryhmään viestin, että oli tullut ”ulos kaapista” ja julkaisi tiedoksi, ettei mitään ole enää tehtävissä muuta kuin odotella. Silti hän oli hyvin rauhallisella mielellä ja ilmeisesti hyväksynyt mitä tuleman pitää.
Kirjoittaminen ja lukeminen tulee jatkumaan Rean lapsissa; kirjallinen lahjakkuus on näkynyt mm. Marikin kirjoittamissa tarinoissa ja Ronjan ihanissa lausahduksissa sekä poikien Reiman ja Rekon lukemisharrastuksessa.
Viidentoista vuoden ajan saimme olla työkavereita. Aivan liian äkkiä Rea otettiin pois, hänellä olisi ollut vielä niin paljon annettavaa, monella eri taholla. Rean jälkeen ei jäänyt tyhjiö pelkästään kotiin, puolison ja lasten luo, vaan myös meille kirjastoon ja koko tähän pieneen pitäjään sekä laajaan sukuun ja ystäväpiiriin. Ikävä on kova ja kaipaus suunnaton, mutta kipusi ovat poissa ja sinun on nyt hyvä olla.
Työkaveria lämmöllä muistaen,