Sisko Ojajärvi
Nykyään kaikenmaailman trendit tulevat ja menevät kuin myrskytuuli. Meitä valistetaan niin syömisessä, juomisessa kuin liikunnassakin. Vielä tovi sitten kananmuna oli lähes pannaan julistettu raaka-aine kolesterolivaaran vuoksi, nyt se on lähes ihanteellinen ravintoaine kohtuullisesti nautittuna.
Tässä tultiinkin asian ytimeen. Kohtuullisuus. Sodassa toisen kätensä menettänyt sukulaismieheni eli viikkoa vaille 100-vuotiaaksi. Hänen 95-vuotispäivillään piti puheen mies, joka oli tehnyt gradunsa pitkän eläneistä sotainvalideista.
– Heissä kaikissa on kolme yhteistä ominaisuutta. Kohtuullisesti ruokaa ja juomaa, kohtuullisesti liikuntaa ja riittävän väleä mieli.
Kun askelmittarit tulivat muotiin, meille kerrottiin, että ihmisen pitää kävellä vuorokaudessa 10 000 askelta. Moni luovutti koko homman, kun sai vaivoin iltalenkillä kerrytetyksi 3 000 askelta. Nyt meitä neuvotaan, että jo 2 000 askelta on parempi kuin ei mitään ja myös päivittäiset askareet lasketaan liikuntaan mukaan. Voi siis lähteä hyvällä omallatunnolla vaikka 15 minuutin lenkille. Sekin on parempi kuin ei mitään.
Vielä siitä riittävän väleästä mielestä. Nykyihmisiä syyllistetään koko ajan. Meidän syytä on, kun maapallo tuhoutuu. (Se kyllä pitää paikkansakin). Teemme liian vähän töitä, jäämme eläkkeelle liian aikaisin. Syyllistämiseen sortuu kaikkein eniten media. Toinen asia sitten on se, että onko meidän pakko ottaa itseemme kaikki maailman murheet. Itse kuulun murehtijanaisten suureen joukkoon, mutta mitä siitä sitten hyötyy. Ystäväni kuoli rintasyöpää 50-vuotiaana ja koko lyhyen elämänsä ajan hän murehti, että kotiäitinä hänelle oli kertynyt liian vähän eläkettä. Turhaan meni sekin murehtiminen.
Lauantain Hesarin yleisönosastolla oli mielipidekirjoitus lääkäriltä, joka oli työskennellyt vapaaehtoisena Lesboksen saaren pakolaisleirissä. Siellä hätä on suuri, kun 3 000 ihmiselle tarkoitetussa leirissä on nyt 20 000 ihmistä ja koko ajan lisää tulee. Heidän olonsa sivistyneessä Euroopassa on katastrofaalinen. Meillä Suomessa on tällä hetkellä kaikista uhkakuvista huolimatta asiat hyvin, eikä kenenkään tarvitse nähdä nälkää ja kattokin järjestyy pään päälle, vaikka olisi merkinnät luottotiedoissa.
Siitä huolimatta valitamme koko ajan (vaikka olemme mukamas maailman onnellisin kansa). Suomen kansa on kestänyt historiansa aikana paljon ja selviytynyt. Mutta kestämmekö me tätä hyvinvointia? Otammeko itsemme liian vakavasti? Ehkä se riittävän väleä mieli riittäisi.
Entinen kansanedustaja ja lääkäri Niilo Keränen kirjoitti jokin aika sitten Koillissanomien kolumnissa tästä tyytymättömyyden tilasta. Kirjoitus sai paljon lukijoita ja sillä pääsimme jopa televisioon. Ehkä kannattaisi miettiä, ennen kuin ilmoittaa suurella äänellä tyytymättömyytensä elämän pikku asioihin. Emme ole ainutkertaisia omien ongelmiemme kanssa.
