Ruka läpäisi lu­mi­tes­tit

Ruka Nordicin lumisissa maisemissa kisajärjestelyt ovat viimeistelyä vailla vastaanottamaan yli 600 urheilijaa tulevana viikonloppuna. Tänä vuonna Ruka Nordic järjestetään Kuusamon Erä-Veikkojen toimesta kolmannentoista kerran.

Viime viikolla stadionin suorituspaikat läpäisivät Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) asettamat lumikontrollikriteerit helposti. Pääsääntöisesti suorituspaikkojen lumetus on aina tehty luonnon lumella sekä pakkaslukemien avustuksella. Lisäksi suomalaista teknologiaa ja osaamista on hyödynnetty myös lumen säilömisessä.

Markkinoinnista vastaavan Ruka-Kuusamon Matkailun toimitusjohtaja Mats Lindfors on tyytyväinen kisan uudistettuun ilmeeseen ja luottaa talvisen Ruka Nordicin vetovoimaan.

– Viime yön lumisateen jälkeen Rukalla on talvikisoille ominainen valkoinen maisema. Hyödynnämme lunta myös oheistapahtumissa Rukan kylän Test Centerissä ja siellä olevassa ohjelmassa. Perjantaina muun muassa yli sata koululaista veistää lumipatsaita kylässä, Lindfors kertoo.

Kilpailupuolella tapahtuman kehittämisessä on tänä vuonna panostettu stadionin toimivuuteen niin urheilijoiden kuin katsojienkin kannalta. Uudistettu mäkitorni on nyt valmiina vastaanottamaan kisaamaan saapuvat mäkimiehet. Yleisö sen sijaan pääsee katsomaan idoleitaan ihan läheltä uudesta katsomosta.

Kilpailujen pääsihteeri Seppo Linjakumpu iloitsee suomalaisten mäkimiesten hyvistä esityksistä mäkihypyn maailmancupkauden avauksessa Saksan Klingenthalissa.

– On hienoa nähdä, että Suomen mäkimiehet ovat näyttäneet hienoja onnistumisia juuri ennen Ruka Nordicin kisoja. Varsinkin Kuusamon Erä-Veikkojen oma Lauri Asikainen suorituksineen on lämmittänyt paikallisten mieltä ja mies tulee varmasti saamaan komeat kannustukset mäkimontussa, sanoo Linjakumpu.

Kokonaisuudessaan Ruka Nordic on yksi Suomen suurimmista vuosittaisista urheilutapahtumista. Akkreditointeja tehdään lähes 1700 ja median edustajia paikalle saapuu noin 350.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä