Rukakeskus Oy myy ravintolaliiketoimintansa perustettavalle yhteisyritykselle 1,3 miljoonalla eurolla.
Pääomistajaksi uuteen yhteisyritykseen tulee suomalainen ravintola-alan pörssiyhtiö Restamax Oyj, jolla on omistuksessaan 80 ravintolaa eri puolilla Suomea.
Restamax omistaa tulevasta yhteisyrityksestä 65 prosenttia ja Rukakeskus 35 prosenttia. Esisopimus kaupasta solmittiin tänään keskiviikkona.
Uuden yhtiön omistukseen siirtyvät Rukan Piste, Hillside Grill ja Pyhätunturi Oy:n ravintolatoiminnot. Yhtiö avaa tulevalle talvikaudelle Vuosseliin uuden Ski Bistron ja kävelykylään Stefan’s Steakhouse -pihviravintolan. Ravintola Piste uudistetaan ensi talveksi.
Rukakeskuksen toimitusjohtaja Ville Aho kertoo, että yhtiö haluaa keskittyä pääliiketoimintaansa rinnebisnekseen, mutta samalla pysyä vahvasti mukana ravintolaliiketoiminnassa.
Ravintolakiinteistöt jäävät Rukakeskuksen omistukseen ja yhtiö aikoo jäädä perustettavaan yhtiöön pysyväksi vähemmistöosakkaaksi.
Uusi yhtiö tavoittelee Rukan ja Pyhän ravintoloillaan kuuden miljoonan euron liikevaihtoa.
Lue lisää huomisen lehdestämme.