Lukijalta

Rukan ke­hit­tä­mi­nen yh­tei­nen ta­voit­teem­me

Olen voinut reilun 40 vuoden ajan läheltä seurata Rukan alueen kehitystä. Viimeiset 12 vuotta olen ollut päättämässä kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa alueen kehitysedellytyksistä.

Rukan alue on näiden neljän vuosikymmenen aikana muuttunut huimasti. Tällä vuosisadalla kehitysvauhti on jopa kiihtynyt.

Kuusamon kaupunki on yhdessä yrittäjien kanssa kehittänyt aluetta pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti.

Aluetta on kaavoitettu ja alueella on rakennettu mittavasti erilaista infraa. Tästä työstä huolimatta Ruka ei ole vielä valmis, eli kehttämismahdollisuuksia ja ajatuksia on edelleen olemassa. Mikä on todella hyvä asia!

Rukan hiihtostadionia on rakennutta asentoon, jossa voidaan järjestää maailman luokan kilpailutapuhtumia ja kehittää aluetta edelleen. Muun muassa liukuportaat mahdollistavat turvallisen liikkumisen Rukan ylätasanteelta stadionille.

Länsi-Rukalle on laadittu Master Plan ja sen suunnitelman mukaan on noussut Rukan länsikylä kaupungin rakentaman parkkihallin päälle ja läheisyyteen. Master Planin toteutuminen on tuonut toteuttamisen aikana työtä ja työtä luikuisille kuusamolaisille.

Parkkihallin rakentaminen kaupungin 9 miljoonan euron investointina on ollut näin jälkikäteenkin tarkasteltuna onnistunut ratkaisu. Pelkästään parkkihallin kannen päälle on syntynyt lukuisia työpaikkoja kuusamolaisille. Se on vahvistanut Kuusamon elinvoimaa ja tätä kautta mahdollistanut julkiset monipuoliset palvelut kunnassamme.

Kaupungin toimesta on rakennettu infraa myös viitostieltä Rukalle päin mm. liikenneympyrä Rukamarketin risteykseen, Rukan portti, kevyenliikenteen ylikulkusilta Rukatunturintien yli kaava-alueelta Rukan koululle. Lapsille ja muillekin jalankulkijoille on saatu turvallinen väylä vilkkaan ajotien yli.

Viimeisimpänä on valmistumassa liikenneympyrä ns. Pirunkirkon risteykseen. Kevyt liikenne kulkee risteyksessä eri tasossa kuin autoliikenne. Risteysjärjestely parantaa turvallista liikkumista niin jalankulkijoille, hiihtäjille, kelkkailijoille kuin autoilla liikkuville. Se sujuvoittaa myös liikennettä ko alueella. Uutta risteysaluetta kannattaa käydä paikan päällä kokeilemassa.

Uusimpana Rukan alueen kehittämissauunnitelmana Itä-Rukan Master Plan on etenemässä luottamushenkilöorganisaatiossa. Suunnitelman toteutuessa alueelle mahdollistuu yli 110 miljoonan euron investoinnit. Tämä tarkoittaa satoja henkilötyövuosia rakentamisen aikana ja runsaaasti myös pysyviä työpaikkoja Master Planin toteuduttua.

Ensimmäisenä päätöksentekoon tulevat mm. kaava-asiat. Julkisessa kirjoittelussa on noussut pintaan gondolihissin rakentaminen Itä-Rukan ja Länsi-Rukan välille. Gondolihissin avulla ratkaistaan näiden alueiden keskinäinen saavutettavuus jalankulkijoiden osalta. Kysymys on kevyen liikenteen väylän rakentamisesta tunturin yli. Takavuosina on pohdittu mahdollisuutta rakentaa yhteys tunturin läpi. Se vaihtoehto ei ole kustannussyistä ollut toteuttamiskelpoinen.

Gondolihissi-ratkaisu on kevyempi, halvempi ja toiminnallisesti uutta mukanaan tuova.

Kaavamuutoksen vahvistuttua pyörät toteuttamisen osalta lähtevät pyörimään.

Rukalla ja sen kehittämisellä on ollut ja on myös tulevaisuudessa Kuusamolle, Pohjois-Kuusamolle, kuntalaisille, yrityksille eri näkökulmista tarkasteltuna suuri merkitys.

Tehdyillä ja tulevaisuudessa tehtävillä ratkaisuilla on parannettu kuusamolaisten työllisyyttä, kaupungin taloutta, imagoa ja mikä parasta kuusamolaisten hyvinvointia.

Tehdään yhdessä ratkaisuja Kuusamon elinvoiman parantamiseksi!

 

”Kuusamon kaupunki on yhdessä yrittäjien kanssa kehittänyt aluetta pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen