Runon voiman tun­te­mi­ses­ta, ei niin­kään asian­tun­te­muk­ses­ta

50-luvulla syntynyt Risto Rasa, Jukka Takalo 60-luvulla ja nuoremmat Timo Harju ja Aura Nurmi, luettelee lauantain kirjallisuusseminaarin vetäjä Maija Saraste.

– Kiinnostavasti eri vuosikymmeniltä valittuja ja kiinnostavasti erilaisia ihmisiä, joissa kuitenkin on jotain yhteistä. Kaikki ovat runoudessaan kantaa ottavia ja kaikilla on vahva sanoma. Kukaan heistä ei ole tuuleen huutaja julistaja, vaan he puhuttelevat teksteillään ja pakottavan ajattelemaan asiaa.

Voiko runo muuttaa maailman, on yksi Maija Sarasteen kysymyksistä kirjallisuusseminaarin panelisteille.

– He tuovat esiin syvällisiä ajatuksiaan vanhuksista, huonosti kohdelluista lapsista, luonnosta ja huonosti kohdellusta ympäristöstä. Heillä on tahtoa, ei pelkästään maalailla maailman kauneudesta, vaan myös puhua asioista, jotka voisivat olla paremmin.

Risto Rasa kirjoittaa minimalistisesti tuokioita luonnosta. Rasa on luontolyriikan klassikko, jonka runoja osataan ulkoa:

”Omenan kuoressa on reikä.

Jos siihen painaa korvansa kiinni

ja kuuntelee tarkasti,

voi veden ja tuulen ääniltä erottaa

astioiden helinää.

Toukka tiskaa.”

Jukka Takalo tunnetaan musiikistaan. Hän puhuu ympäristöstä, metsästä ja tasa-arvosta ihmisten kesken. Timo Harjun palkittu esikoiskokoelma on omistettu vanhuksille.

– Hän puhuu hyvin kunnioittavaan sävyyn vanhuksista, siitä miten ihmisellä, joka ei enää muista nimeään, on hänelläkin ihmisarvo.

Aura Nurmi puolustaa lapsia.

– Hän kirjoittaa hyvin koskettavasti ja tunnetaan nimenomaan esiintyvänä runoilijana, joka edustaa uudenlaista runouden kohtaamista.

Runouden kohtaamisesta on kysymys myös kirjallisuusseminaarin paneelikeskustelussa ja runoraadissa. 50-luvulla syntynyt Maija Saraste on eläkkeellä oleva entinen Oulun kirjaston apulaisjohtaja. Kun Kuusamon kirjastosta kysyttiin Sarastetta vetämään Runon voima -kirjallisuusseminaaria, hän empi hetken.

– Sanoin heti, että olenkohan vähän väärä ihminen tähän. Lajini on pitkä proosa.

Olisi kiva, jos tulisit, Ritva Niemeläinen ja Kaija Alajuuma kannustivat. Maija Saraste ymmärsi, että nyt on tilaisuus johonkin uuteen.

– Viimeiset kaksi viikkoa olen lukenut runoutta enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Olen hirveän ihastunut ja innostunut. Luen runoja varmasti ensiviikollakin!

Maija Saraste toivoo, että niin käy myös kirjallisuusseminaarin yleisölle. Runojen lukemisen ei tarvitse olla yksin istumista, sanoo Saraste, niistä voi innostua yhdessä.

– Yleisössä voisi herätä ajatus, että minäkin voin koettaa ja katsoa mitä löydän runosta ja miltä se minusta tuntuu.

Seminaarin runoraadissa kuusi kuusamolaista kertoo omia kokemuksiaan paneelissa olevien runoilijoiden runoista. Runot kuullaan tilaisuudessa kirjoittajien esittäminä.

– Runoraadin asia ei ole pisteyttää eikä osoittaa asiantuntemusta, vaan kertoa omia kokemuksia siitä miltä runo tuntui ja mistä ajatuksia se herätti. Raadin asia on herättää yleisössä tunne, että minäkin voisin olla tuolla raadissa puhumassa minun mielipiteistäni runosta.

Lukijat ovat kaikki tasavertaisia, sanoo Saraste.