Ystävät ja suku vähättelivät ja nauroivat, kun Niko Tiuraniemi alkoi lapsena kirjoittaa runoja. 16-vuotiaana hän kulki kotikaupungissaan Kemissä mukanaan vihko, johon kirjoittaa ajatuksiaan. Ensin runoiksi, sitten kitaraharrastuksen myötä musiikkiin sovitetuiksi sanoituksiksi. Nyt 34-vuotiaalta mieheltä on ulkona kolme radiosoittoa saanutta kappaletta ja albumi tulossa loppuvuodesta.
– Minusta tuli muusikko vähän vahingossa. Purin sanoituksiin omia tuntemuksiani, kun ei oikein ollut ketään, kenelle puhua. Joku aika sitten eräs helsinkiläinen tuottajaystäväni ehdotti, että kokeilisin levyttämistä. Heti ensimmäinen biisi meni radioon, Tiuraniemi kertoo.
Videolla Tiuraniemi esittää pätkän kappaleestaan Rakensit minusta taivaan yhdessä vierailevan laulajan Anni Mesilaakson kanssa. Tiuraniemi on Kuusamossa kuvaamassa jaksoa YouTube-sarjaan Napapiirin parturit.
Vähän vahingossa Tiuraniemestä tuli myös parturikampaaja. Myytyään edellisen yrityksensä Tiuraniemi halusi tehdä seuraavaksi jotain mielekästä.
– Kemissä kasvaneena tuntui, että kiinnostuksesta hiusalaan ei kehdannut edes puhua ääneen. Kun muutaman kerran asiakkaat saivat minut kiinni testaamasta hiustuotteita liikkeeni takatiloissa, päätin selvittää, olisiko minusta parturikampaajaksi.
Lue koko juttu näköislehdestä 25.7.2019.