Pääkirjoitus
Koillismaalla tuotetuista elintarvikkeista saa koottua ruokakorin, jonka sisällöstä voi olla ylpeä. Korista löytyy juustoja, poronlihaa, kalaa, kalajalosteita, jogurttia ja paikallisista luonnonantimista tehtyä juomaa.
Lähiruokaa tuotetaan jo nyt monipuolisesti, mutta enempäänkin on aineksia.
Elintarvikebyrokratia tuskastuttaa alan toimijoita. Ruokaralli -tapahtumassa Kuusamossa ihmeteltiin muun muassa tiukkoja teurassäännöksiä. Poroteurastamo ei voi ottaa vastaan esimerkiksi lampaita. Maukas poronveri juoksutetaan viemäriin, koska sitä ei käytännössä pysty myymään eteenpäin.
Poronlihalla olisi kysyntää, tuottajahinta on hyvä, mutta teurasmäärä vähenee paisuvan petokannan vuoksi. Maatalouden suurin murhe on sukupolvenvaihdosten riittämättömyys. Jotta maidontuotanto säilyy alueella, on nuorille tuottajille annettava kaikki mahdollinen tuki. On ymmärrettävää, että suurten investointien tekeminen hirvittää. Rahan lisäksi puutetta on tiedosta.
Tärkein on ilmapiiri, jonka soisi olevan alkutuotannolle myönteinen. Rakennettava navetta ei ole uhka, jota pitää torjua valittamalla, vaan mahdollisuus pitää oma kylä elävänä myös tuleville polville.
Kuinka suureksi tekijäksi Koillismaa voi kasvaa lähiruoan tuottajana, riippuu muun muassa siitä, onnistutaanko niin sanottu kriittinen massa ylittämään.
Yksin paikalliset toimijat ovat pieniä pelureita, mutta yhteistyöllä kaupan kannalta äärimmäisen tärkeä toimitusvarmuus saadaan varmistettua. Kuusamoon on suunnitteilla lähiruokatukku, jonka tehtävänä on välittää paikallisia tuotteita. Kuusamoon rakennettu kalatalo on esimerkki siitä, että rohkeilla panostuksilla päästään eteenpäin. Jalostusastetta nostamalla tuotteista saadaan parempi hinta.
Vaikka toimijoiden koko ja tavoitteet eroavat toisistaan, hyötyvät ne toistensa vetoavusta. Valtakunnallisesti toimiva ja Venäjän vientimarkkinoille tähyävä Kuusamon Juusto raivaa tietä muille alan yrityksille.