Pääkirjoitus
Tunnettu suomalainen liikemies Thomas Zilliacus vaatii Hufvudstadsbladetin kolumnissaan pakkoruotsin poistamista Suomesta.
Zilliacuksen mielestä on turhaa opettaa suomenkielisille koululaisille kieltä, jota he eivät opi ja jota heidän ei tarvitse käyttää.
– Miksi hänen, joka on kasvanut Kuusamossa ja aikoo elää siellä, pitää opiskella ruotsia. Vieraiden kielten oppimisen pitäisi olla etuoikeus, ei luotaantyöntävä pakko, Zilliacus kirjoittaa.
Zilliacus säilyttäisi ruotsin kielen aseman siellä, missä sitä todella tarvitaan eli Uudellamaalla, Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla.
Zilliacus ei kerro, miksi hän nostaa itärajan kunnista esimerkiksi juuri Kuusamon. Hän viittaa kolumnissaan venäjän kielen tarpeellisuutteen.
Jos viime päivinä on kierrellyt Kuusamon kauppoja, ei ole voinut olla kuulematta venäjänkielistä puhetta. Kauppiaat kilvan kiittävät venäläisasiakkaiden merkitystä ja tähdentävät venäjänkielisen palvelun tärkeyttä. Sitä onneksi löytyy, siitä pitävät huolen itänaapurista tulleet maahanmuuttajat.
Zilliacuksen silmissä Kuusamo ja Kontiomäki ovat kuntia, joiden tapaisissa ruotsin kielellä on vähiten käyttöä.
Ruotsin kielen ja kulttuurin perinne on maassamme satoja vuosia vanha. Vaikka toista voisi luulla, myös Kuusamolla on elävä yhteys Ruotsiin. Koillismaalta muutti 60-70-luvuilla tuhansittain ihmisiä länsinaapuriimme leveämmän leivän perässä. Nämä ihmiset tuskin koululaisina kuvittelivat tarvitsevansa ruotsia.
Zilliacus on oikeassa siinä, että kielenoppimisen pitää olla oikeus, ei pakko. Maamme kaksikielisyydestä ei ole syytä luopua, mutta siitä ehkä voisi tehdä nykyistä monimuotoisempaa. Voisi ajatella, että Kuusamossa ja muissa itärajan kunnissa venäjän lukijat saisivat jonkinlaisen kevennyksen ruotsin opiskeluunsa.
Kevennyksellä tuskin olisi vaikutusta ruotsin osaamiseen, sillä kielten opiskeluun motivoituneet oppilaat kyllä pärjäävät. He, jotka kieliä haluavat opiskella, niitä oppivat. Mutta pakolla ei kielitaitoa voi kenenkään päähän kaataa, ei ruotsia, ei suomea, eikä venäjää.