"Ruotsi on minun ny­kyi­nen ko­ti­maa­ni, mutta Suomi on isän­maa" - Raili ja Rauno Kar­ja­lai­nen läh­ti­vät Ruot­siin 50 vuotta sitten mu­ka­naan auto, hää­lah­jat ja vaat­teet

Raili ja Rauno Karjalainen asuvat yhä vuonna 1978 hankkimassaan talossa Gimossa.

Kuva: Kari Kantola

Kuusamossa runsaat 70 vuotta sitten syntynyt Raili Karjalainen kohtaa nykyisessä asuinpaikassaan saman kysymyksen. Häneltä kysytään usein, onko hän ruotsalainen.

– Minä vastaan aina, että olen suomalainen. Kun avaan suuni, kuulevat sen kaikki. Vaikka olenkin asunut täällä Ruotsissa jo 50 vuotta ja puhun ruotsia, olen perin juurin suomalainen. Olen myös Suomen kansalainen, Karjalainen kertoo.

Hän asui toistakymmentä ensimmäistä elinvuottaan Määttälänvaaralla, Varisjoen varrella, ja käytti tyttönimeä Vähäkuopus. Perheen mukana seurasi sitten muutto Kuparivaaran asutustilalle. Sieltä kävi tie Rauno Karjalaisen vihkivaimona joulun 1968 jälkeen Ruotsin Uplantiin.

Kimmokkeen muutolle antoi Ruotsissa, Tuvskärin pienessä kylässä asunut Railin serkku. Hän oli Suomen-vierailullaan kertonut sikäläisistä työmahdollisuuksista. Pakattuaan vaatteensa sekä vähäiset tarvekalunsa häälahjojen joukkoon aloitti nuori pari autollaan matkan Ruotsiin, jonne saapui ennen uutta vuotta saavuttiin perille.

– Tällöin jouduttiin toteamaan, että tehtaat ja niiden konttorit olivat joululomien vuoksi kiinni. Näin piti odottaa seuraavaan arkipäivään. Rauno saikin heti työpaikan Österbystä, ja toinenkin työpaikka olisi ollut tarjolla, muistelee Raili pettymystä seurannutta pikaista onnen tunnetta.

Asunto järjestyi tehtaan kautta, iso huone ja keittiö, juokseva vesi ja vessa. Sellaisia ei koko Kuusamossa tuohon aikaan ollut monta.

Jonkin aikaa kestänyt pysyvän työ- ja asuinpaikan etsiminen johti pian tulokseen. Päädyttiin Gimon pieneen teollisuuskaupunkiin. Siellä syntyi pariskunnalle vanhin poika. Raili sai työpaikan leipomosta, Rauno Sandvikin terästehtaalta. Pian päästiin eroon ”förskotti ja ärtsoppa” –linjalta.

Näihin aikoihin Sandvikin terästehtaalla työskenteli paljon suomalaisia, heidän joukossaan myös kuusamolaisia. Näin selviydyttiin monesta työhön ja arkielämään liittyvästä ongelmasta, vaikka ruotsin kielitaidon puuttuminen hankaloittikin elämää monin tavoin.

Suomi-seura Gimoon perustettiin 1975. Alkuvuosina toiminta oli vilkasta, järjestettiin tansseja, urheiltiin ja paljon muuta.

– Vanhin poikamme ryhtyi harrastamaan yleisurheilua, hiihtoa ja varsinkin jääkiekkoa, jonka hän aloitti 7-vuotiaana pelaten sitä yli kolmekymmentä vuotta. Yhden kauden hän pelasi Kuusamon Pallo-Karhuissa suorittaessaan Suomessa asepalvelustaan, Karjalainen muistelee.

Näihin aikoihin urheilu toi Karjalaisten perheeseen muutenkin runsaasti sisältöä. Vanhimman pojan ja kahden nuoremman lapsen kuljettaminen harjoituksiin ja kilpailuihin sekä muu urheiluun liittyvä tukitoiminta vaativat paljon vanhemmilta. Urheilu toi kuitenkin myös iloa ja monia hyviä ystäviä.

Jo alkuvuosina perheen elämäntilanne selkiintyi muutenkin monella tavalla. Rauno oli ahkera työssään ja ansaitsi hyvin.

– Vuonna 1978 saimme hankittua oman kodin täältä Gimosta. Samassa omakotitalossa asumme edelleen. Tärkeimpänä tekijänä oman talon hankkimiseen oli halu saada lapsille turvallinen ja pysyvä asunto, josta ei tarvitse muuttaa pois.

Samanlaisia omakotitaloja alueelle rakennettiin kolmattakymmentä. Useimmat asukkaista silloin olivat suomalaisia.

– Moni heistä tuli meille läheisiksi ystäviksi. Kaitsimme yhteisesti toinen toistemme lapsia heidän leikkiessään pihamaalla, Raili Karjalainen neljän vuosikymmenen takaisia muistojaan.

Raili Karjalainen on toiminut monella tavalla nykyisen kotipaikkakuntansa yhteiskuntaelämässä. Hän kertoo sen alkaneen perhepäivähoitajana toimimisesta. Siinä pääsi lähelle monia ihmisiä, jotka tarvitsijat lasten, vanhusten ja sairaiden hoitoa. Tämä johti edelleen vapaaehtoistyöhön Gimon seurakunnassa. Mieluisina muistoina tästä hänellä ovat erityisesti edelleen jatkuvat kuoroharrastus sekä kerran viikossa kokoontuvat tiistaipiirit.

Lämminhenkinen Raili Karjalainen on viime aikoina ollut mukana myös politiikassa. Hän on kuluvalla vaalikaudella sosialidemokraattien edustajana Östhammarin kunnanvaltuustossa.

Vaikka Gimo on alkanut tuntua entistä enemmän kotikylältä, on Varisjoen varsi Kuusamon Määttälänvaaralla edelleen läheinen synnyinpaikka Karjalaiselle.

Suomen kansalaisuuden säilyttänyt Raili Karjalainen puhuu lämmöllä omista vanhemmistaan. Kuparivaaralla edelleen asuvan äidin luona tulee käytyä pari kertaa vuodessa. Menneinä vuosikymmeninä äiti ja isä vierailivat myös Gimossa säännöllisesti. He toivat tuliaisina sittemmin arvossaan entisestäänkin kasvaneita muistoja, kuten Suomen pienoislipun ja seinällä kehyksissä olevan valokuvan Kuusamon kirkosta.

– Varsinkin kymmenen vuotta sitten kuolleen isän istuttamia tuntoja, suomalaista isänmaallisuutta, Suomen itsenäisyyden säilyttäneiden sotien muistoa, ja kotiseuturakkautta pidän jatkuvasti korkeassa kurssissa, arvioi Raili Karjalainen tärkeimpiä elämänarvojaan.

Mutta aivan erityinen lämpö tulee Raili Karjalaisen puheessa esille hänen kertoessaan lapsistaan ja lapsenlapsistaan.

– Kaikille on täällä kotona ja mummolassa puhuttu suomea. Vaikka ruotsin kieli ympäristön vaikutuksesta valtaakin alaa heidän arkikielenään, elää kaikkien jälkeläisten sydämissä tietoisuus Suomesta vanhempien ja isovanhempien synnyinmaana.

Kaikki jälkeläiset asuvat edelleen lähiseudulla. Rippikuvat on asetettu näkyvälle paikalle Karjalaisen olohuoneen seinälle.

– Ruotsi on minun nykyinen kotimaani, mutta Suomi on isänmaa, tiivistää Raili Karjalainen elämänsä tärkeät peruskivet kahdessa maassa.