Vuodenvaihteen 2017-2018 silmävammoista yksi oli vaikea, kolme keskivaikeita ja seitsemän lieviä.
Neljä vammautuneista oli naisia. Alaikäisiä vammoja saaneista oli kolme; kaksi heistä katsojia ja yksi ampuja. Alaikäinen raketinampuja oli sairaalassa hoidettavista ainoa, joka oli käyttänyt onnettomuushetkellä suojalaseja. Tästä syystä hänen vammansa jäivät lieviksi. Lain mukaan ilotulitteita ei saa luovuttaa alle 18-vuotiaille ja kaikkien ilotulitteita ampuvien pitää käyttää suojalaseja. Tukes suosittelee suojalaseja myös ilotulituksen katsojille. 2017-2018 vuodenvaihteessa ilotulitukset aiheuttivat silmävamman kuudelle katsojalle.
Viisi silmävammaa syntyi raketista ja kaksi padasta. Kolmessa tapauksessa ilotulite räjähti sytytettäessä, yksi vamma syntyi väärään suuntaan lähteneestä tai pompanneesta ilotulitteesta. Kuudessa tapauksessa vamman aiheutti kaukaa tuleva raketti, ilotulitteen roska tai kappale. Yhden silmävamman syynä oli ilotulitteesta lähtenyt kipinä.
Silmävammojen määrä oli matalin sen jälkeen, kun ilotulitteita koskeva nykyinen lainsäädäntö tuli voimaan tammikuussa 2010. Lainsäädännössä kiellettiin pienet roomalaiset kynttilät ja pikkuraketit, suojalasit tulivat sytyttäjälle pakolliseksi, tulitusaika lyheni eikä ilotulitteita saanut antaa alle 18-vuotiaille. Synkin lukema, 47 silmävammaa, tilastoitiin juuri ennen lakimuutosta vuodenvaihteessa 2009-2010.
Silmävammatiedot perustuvat Suomen Silmälääkäriyhdistyksen keräämiin lukuihin.
Ilotulitteet aiheuttivat viimevuotista vähemmän tehtäviä myös pelastuslaitoksille. Uudenvuoden aikoihin pelastuslaitoksille tuli 66 hälytystehtävää tulipaloista, joiden syttymissyyksi arvioitiin ilotulitteet. Vuosi aiemmin vastaavia tulipaloja oli 106, kaksi vuotta sitten vuonna 136. Rakennuspaloja ilotulitteet saivat aikaan vuodenvaihteessa seitsemän. Esimerkiksi Rovaniemellä yksi tyhjillään ollut navetta paloi kokonaan, Riihimäellä ulkorakennus syttyi tuleen, kun kaatunut ilotulitepata ampui seinää päin.
Huolimaton ja varomaton ilotulitteiden käyttö aiheutti tänä vuonna viime vuotta enemmän hälytyksiä. Aiempien vuosien tapaan suuri osa hälytyksistä johtui kierrätys- ja jäteastiapaloista, joista noin puolet arvioitiin tahallisesti aiheutetuiksi.
Tulipaloja koskevat tiedot ovat pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastosta (PRONTO).
Tukes sai uudenvuoden jälkeen 73 ilmoitusta viallisesta tuotteesta. Ilmoituksissa oli kuvattuna useita tilanteita, joissa suojalasien käyttö esti silmävammojen syntymisen.
Ilmoitusten perusteella Tukes on päättänyt tehdä koeammuntoja kahdesta padasta ja kahdesta raketista. Lisäksi Tukes on lähettänyt selvityspyynnön maahantuojalla kahdesta ilotulitteesta, joiden etiketti on ohjannut vaaralliseen tapaan käyttää tuotetta. Tukes sai ilmoituksen myös kahdesta ilotulitusnäytöksestä. Toisessa näytös keskeytyi ilotulitteen virheelliseen toimintaan ammuntapaikalla ja toisessa oli epäselvyyksiä näytöksen lupa-asioissa. Tehtyjen selvitysten perusteella ilotulitusnäytökset on toteutettu ohjeiden mukaisesti.
Ilmoitusten määrä on huomattavasti vähäisempi kuin vuotta aiemmin, jolloin ilmoituksia tuli 232. Ilmoitusten suuri määrä vuotta aiemmin johtui erityisesti siitä, että ilotulitepadoissa oli vaaralliseen käyttöön ohjeistavia käyttöohjeita, ja Tukes joutui antamaan padoista vaaratiedotteen.
Tukes valvoo, että myynnissä olevat ilotulitteet ja suojalasit täyttävät turvallisuuteen liittyvät vaatimukset. Valmistaja, maahantuoja ja myyjä ovat vastuussa ilotulitteiden turvallisuudesta.