/////////////Tähän kainalo//////////////////2-3 aukeamaksi keskiviikolle////////////
Kuusamon kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot vähenivät viime vuonna yli 5 000 työpäivää verrattuna vuoteen 2012. Tiedot ovat toistaiseksi epävirallisia, mutta kaupungin työhyvinvointiohjelman päivittämisessä mukana olevan hallintosihteeri Liisa Pitkäsen mukaan suurusluokka on oikea.
Sairauspoissaolot saattavat itse asiassa vähentyä vielä lisää, sillä Pitkänen tietää henkilöstön sairastaneen joulunaikaan vähän. Juuri vuoden 2013 viimeisten viikkojen luvut ovat vielä kirjaamatta tilastoihin.
5 000 työpäivää vastaa vähintään 20 henkilön koko vuoden työpanosta, mutta kaupungin noin 1 200 työntekijän organisaatiolla on yhä varaa parantaa.
– Viime vuonna sairauspoissaoloissa oli hyvä trendi. Emme saa kuitenkaan jäädä laakereilleen lepäämään, vaan sairauspoissaolojen vähentämiseen tähtäävää työtä on jatkettava edelleen, Pitkänen toteaa.
Käytännössä kaupungin työntekijöiden sairastelua vähennetään ennen muuta jo vuonna 2008 laaditun Kuusamon kaupungin työhyvinvointiohjelman avulla. Jotta ohjelmaan kirjatut toimenpiteet ja tavoitteet vastaavat kunkin hetken akuutteihin ongelmiin, ohjelmaa päivitetään säännöllisesti.
Viimeisin päivitystyö aloitettiin viime syksynä. Nyt ohjelmassa keskitytään vuosi sitten koko kaupungin henkilöstölle tehdyssä työhyvinvointikyselyssä esille nousseisiin työhyvinvointia heikentäviin asioihin, muun muassa palautteen antamisen ja vastaanottamisen laatuun. Kaupunginhallitus siunaa päivitetyn ohjelman alkavan kevään aikana.
Lue lisää keskiviikon lehdestä.
Vielä parempaa vointia
Kuusamon tuoreen kaupunkistrategian mukaan hyvinvointi on yksi kolmesta kaupungin menestystekijästä.
Tavoitteeksi on kirjattu aktiivinen ja hyvinvoiva kuusamolainen.
Käytännössä pyritään mm. kääntämään sairastavuusindeksi laskuun ja lisätä kaikenikäisten liikkumista.
Myös henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin pitäisi tulevina vuosina kasvaa.
Tavoitteiden saavuttamiseksi kaupunki lupaa mm. lisätä päihde- ja mielenterveystyön yhteistyötä ja eri kulttuurimuotojen harrastamismahdollisuuksia.
Perheitä ja ikäihmisiä pyritään tukemaan ennen, kuin heille tulee ongelmia. Työikäisillä taas on oma hyvinvointiohjelmasa.
Kaupungin oman henkilöstön sairauspoissaoloja pyritään edelleen vähentämään.