Salkkarit ovat vanhemmalle sukupolvelle tutumpia kuin keski-ikäisille, saatikka nuorille.
Siis salkkarit [lausu: salakkarit]. Ne ovat esineitä. Yksikkömuodossa esineestä käytetään myös esimerkiksi nimeä suolakko.
Kuusamon kotiseutumuseolla Pulkkasen pirtin köökiä katsellut paikkakuntalainen Eliina Määttä, 80, tietää heti, että tuossa se salkkari on seinällä hellan ja oven välissä.
Kutsutaanpa pirtin puolelta Eliinan poika, espoolaistunut Hannu Määttä, 53, etsimään salkkaria.
– Niin, onko se tässä huoneessa? Okei. No tuota, tuota. Mikähän se vois olla, Määttä pohtii.
Hän katsoo pöytää, jossa on muun muassa peltimukeja, viilipyttyjä ja kahvimyllyjä.
– Tuo tuossa ainakin on piisi, Määttä sanoo ja osoittaa tulisijaa.
Tehtävään vähän helpotusta: salkkari on seinällä.
Määttä tavoittelee huoneen päässä olevaa astiahyllykköä ja miettii, onkohan sillä ennen ollut jokin muu nimitys.
– Oisko se tämä käsienpesuallas?
Lopulta selviää, että kyseessä on puusta tehty karkean suolan säilytysastia.
Salkkarin paikka hellan vieressä johtuu siitä, että hellalla laitettiin ruokaa, johon suolaa käytettiin. Täydennystä salkkariin haettiin aitasta, jossa suolaa piti olla pahankin päivän varalle.
Pieksämäeltä tullut Sirpa Haimilahti sanoo, että ei aavistustakaan.
Sanan suolasalkkari Haimilahti on kyllä kuullut, mutta ei tiedä vielä...
– Muistaakseni Laina-kummitäti Mikkelin Hannolassa olisi puhunut sellaisesta.
Kun Haimilahdelle selviää, hän sanoo, että hänen tuttavillaanhan on tommonen Pieksämäellä.
– Se on hellan vieressä, ja he ottaa siitä suolaa. Heillä on vanha kaksikerroksinen kartanomallinen talo.
Museon pääluettelon mukaan köökin seinälle laitettu salkkari olisi Antti A. Määtän vuonna 1960 museoon lahjoittama ja noin vuonna 1940 tehty.
”Punaruskeaksi maalattu seinällä pidettävä kannellinen puinen suolansäilytyslaatikko. Laatikon osat liitetty toisiinsa rautanauloin”. Luettelon mukaista numeroa esineessä ei kuitenkaan ole.
Luettelon toinen salkkari on saatu Toivo Tauriaiselta vuonna 1962. Esineen sisäpuolelle on kirjoitettu teksti, jonka perusteella esineen lienee tehnyt Herman Manninen Poussunkylällä tammikuussa 1925. Tämä salkkari ei ole museossa esillä.
Köökissä on seinälle pannun lisäksi koristeellinen, jatkosodan aikana Uhtualla sotilaan puhdetyönä tekemä salkkari. Sen sivuseinät vaikuttavat olevan yhtä puukappaletta. Sotilas on poistanut pyöreästä pölkystä sisuksen ja lisännyt toisen kappaleen pohjalevyksi. Rauhan tultua arvokas kädentuotos on lähtenyt mukaan.
Suolaa on säilytetty myös tuohinauhoista punotussa pullomaisessa astiassa, kopsassa. Sellainenkin köökistä löytyy.
Posion kotiseutumuseon köökin seinällä on puinen salkkari, jonka seinät on tehty kimpitekniikalla, kuten esimerkiksi puiset saavit, ja vahvistettu kahdella metallivanteella. Esine on lähtöisin Päätalosta.
Taivalkosken kotiseutumuseossakin köökin seinällä on salkkari, hivenen mainittuja muita isompi, mutta sitä on käytetty jauhojen säilytykseen.
– Esineluettelon mukaan se on ”jauhosalakkari”, ja sen on lahjoittanut museoon Anni Hietala Jokijärveltä, kertoo kulttuuriohjaaja-tuottaja Heli Paaso-Rantala.
Haluaisitko oman salkkarin? Puisia uudempaa, retrona myytävää tavaraa ovat posliiniset, harvemmin metallista tehdyt suolasalkkarit, joissa on puuta vain kansi.
Kirpputorilta voi löytää esimerkiksi Arabian valmistamia salkkarimalleja.
Satakunnassa suolasalkkarin voi saada huonosta tiedottamisesta. Tällaista ”palkintoa” jakaa Satakunnan Journalistit ry. Hyvästä tiedottamisesta saa hunajapurkin.