Olavi, isä on tavannut Reino-enon kirkolla ja he ovat sopineet, että lähdet lomailemaan Kitkalle Suonnansaareen. On alkukesä vuonna 1948. Syksyllä alkaisi osaltani kansakoulu Kurkijärvellä. Äitini ilmoitus tulevasta matkastani Suonnansaaren mummolaan sai minut innostumaan tulevasta matkasta. Olin kyllä käynyt Suonnansaaressa jo aikaisemminkin mutta nyt lähtisin reissuun yksin. Isä sanoi sopineensa enoni kanssa, kuinka matka toteutettaisiin.
Tuon matkani aikana sain tutustua enooni, silloiseen kirjailijaan ja lehtimieheen, kunnolla ensimmäistä kertaa. Tuohon aikaan Reino Rinne asui perheineen Rovaniemellä missä hän toimi Lapin Kansan päätoimittajana. Vuonna 1950 hän muutti perheineen Kuusamoon ja perusti Koillissanomat-lehden.
Mutta sitten tuohon ensimmäiseen yksinäni suorittamaani lomamatkaan. Matkustin kirkolta linja-autossa Mourusalmeen, minne enoni oli tullut minua vastaan moottoriveneellä. Rovaniemelle matkaa jatkava linja-auto vietiin lossilla yli Mourusalmen. Siltahan saatiin paikalle vasta paljon myöhemmin.
Järvimatka Mourusalmesta Suonnansaareen on noin kolme kilometriä. Lähdettyämme ajelemaan moottoriveneellä kohti Suonnansaarta eno laski uistimen veteen. Oli normaalia, että venematkoilla uistateltiin. Tuohon aikaan sai Kitkajärvestä kohtuullisen hyvin luonnon lohta. Emmekä mekään olleet tyhjätaskuja saapuessamme Suonnansaaren rantaan. Tuliaisinamme mummille ja ukille oli pari reippaan kokoista lohta. Lomamatkani kesti noin viikon, minkä aikana sain tutustua myös serkkuihini, Aino ja Reino Rinteen lapsiin.
Mennessäni syksyllä 1952 keskikouluun oli äitini sopinut veljensä kanssa, että minut majoitettaisiin heille. Keskikoulu sijaitsi tien toisella puolen, vastapäätä taloa missä Rinteen perhe asui. Perheen asuintilat olivat talon yläkerrassa.
Koillissanomien toimitus oli alakerrassa samoin kuin Rinteen kirjakauppa joka oli Annan vastuulla. Tuon talvikauden aikana opin ymmärtämään jotakin myös lehtimiestyöstä. Näin kuinka lujilla eno oli nuoren, kaksi vuotta vanhan, lehtensä kanssa.
Reino Rinne tunnetaan myös Kuusamon koskien suojelijana. Tässä hänellä oli hyvänä apunaan oma lehti, Koillissanomat. Näin hän saattoi laukoa, ilman sensuuria, ajatuksensa luonnon suojelusta. Kiutaköngäs ja Jyrävä jäivät rakentamatta. Imatran Voima ja Pohjolan Voima eivät onnistuneet koskien valjastamisessa sähkön tuotantoon.
Reino paljasti hyvin sisintään ja ajatteluaan muun muassa kirjoissaan ”Sähkeitä tähdistä” ja ”Anna minulle atomipommi”. Hän oli rohkea ja uskalsi haukkua omasta mielestään huonot poliitikot. Luontoa ei saanut turmella, oli muistettava myös tulevat sukupolvet.
Urheilu, lähinnä hiihto, oli enon sydäntä lähellä. Erinomaisen sysäyksen ja innostuksen tähän antoi Kuusamon hiihtomaineen luoja, Kalevi Oikarainen.
Kuusamossa oli perinteenä järjestää joka talvi kansalliset hiihtokilpailut. Kun kisat siirrettiin Rukalle 1960-luvun alkupuolella, tuli niistä pikavauhtia yksi suurimmista Suomessa järjestettävistä hiihtokisoista.
Muistan hyvin keväällä 1965 järjestetyt Rukan kisat. Ne selostettiin radiossa itse Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen toimesta. Reino oli heidän hyvä ystävä ja esitteli minutkin näille legendaarisille selostajille.
Mieleenpainuvimmat muistot enostani on vuodelta 1983 kun soudimme yhdessä Kitkajärven päästä päähän. Toisin sanoen, minä soudin ja eno viiletti perässä ja avasi sisintään kertomalla Kitkajärven historiasta kuin myös soutuajankohdan maailman menosta. Keskusteltiin myös ihmisyydestä ja hyvästä elämästä. Olin kaksi vuorokautta todellisessa elämänkoulussa.
Olen siis ylpeä enostani, joka aikanaan nimitettiin muun muassa kunniatohtoriksi Oulun yliopistossa, lähes kirjeopistopohjalta. Eskon puumerkki myönnettiin myös oikeaan osoitteeseen miehelle jonka ajattelua eivät toiset kahlinneet.
Myös muistomerkki sijoitettiin oikeaan paikkaan, enon keskeisen elämäntyön yhteyteen, Kiutakönkään partaalle. Kiitos elämäntyöstäsi, Reino-eno!