KEV:n Santeri Aikio kilpaili viime viikolla Virossa opiskelijoiden MM-kilpailuissa sprintissä, takaa-ajossa ja keskimatkalla. Paras sijoitus tuli sprintissä, jossa Aikio sijoittui sijalle 12 voiton mennessä Venäjän Sergei Gorlanoville. Eroa kertyi 4,9 kilometrin reitillä 1.27.
– Sprintistä jäi vähän hampaankoloon mietittäväksi. Alku oli vähän yllättävä, jossa pyörittiin avoimella peltoalueella, jossa oli aika paljon uria, ja osin vähän väärin merkittyinäkin. Lisäksi yhdessä reitinvalinnassa hävisin 20 sekunnin verran ja lopussa sekoilin viimeistä rastia saman verran. Hyvä oli nähdä, että hyvällä suunnistuksella on kuitenkin mahdollisuus mitaleihin kotimaan rajojen ulkopuolellakin, Aikio analysoi.
– Takaa-ajossa ei oikein alkanut kulkea, kylmä keli varmaan vähän vaikutti negatiivisesti ja oli vähän hankala saada konetta käyntiin. Lisäksi tuli hitaampia reitinvalintoja tehtyjä sekä jotain sekoilua viimeisellä kartalla ristiradan kanssa, sijalle 15 leimannut Aikio kertasi.
– Yhteislähtö viimeisenä päivänä oli kokonaisuutena arvioiden hyvä kisa. Kulku oli parempi kuin edellispäivänä, mutta venäläisten pitämä alkuvauhti oli vähän myrkkyä, joutui baanoilla menemään ihan limiitillä että pysyi kyydissä. Siinä sitten vanha tekniikka, josta on koettu oppia pois, puski esiin ja alkoi kuormittaa selkää ja vähän ennen kartanvaihtoa oli pakko jo vauhtia löysätä. Suunnistuksellisesti oli hyvä kisa ja fyysisesti mittasin omaa kapasiteettia maailman kärkipään menijöihin. Nyt on kirkkaana mielessä, mitä pitää tehdä kevään ja ensi kesän aikana kun vuoden päästä kilpaillaan universiadeissa mitaleista, Aikio ennakoi.