Sari Kos­ken­kor­va on saanut kuulla olevasa hullu ja se­ko­pää: "Minä vähät välitän lei­maa­vis­ta sa­nois­ta, mutta lapset pitäisi jättää sel­lai­sen ul­ko­puo­lel­le"

Sari Koskenkorva uskaltaa olla rohkeasti ja avoimesti oma itsensä. Sairauttaan hän ei enää salaile, vaan puhuu siitä avoimesti.
Sari Koskenkorva uskaltaa olla rohkeasti ja avoimesti oma itsensä. Sairauttaan hän ei enää salaile, vaan puhuu siitä avoimesti.
Kuva: Mikko halvari

Äiti kolmelle lapselle, vaimo, ystävä ja ravintolakokki. Tätä kaikkea on 36-vuotias kuusamolaistunut Sari Koskenkorva. Lapset ovat hänelle elämän valo, kolme päivänsädettä. Rinnalleen hän on saanut myös rakastavan puolison.

7-vuotiaasta asti töitä tehnyt, vaikean lapsuuden elänyt, 20-vuotiaana ensimmäisen kerran loppuun palanut, kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava mielenterveyskuntoutuja ja työkyvyttömyyseläkeläinen. Myös nämä kulkevat mukana Koskenkorvan elämässä. Ovat osa sitä, mutta eivät määrittele häntä ihmisenä.

– Meillä kaikilla on omat mörkömme, taakkamme ja vastoinkäymisemme. Monestikaan ne eivät näy ulospäin, mutta tämä pitäisi muistaa ihmisiä kohdatessamme.

Pääkaupunkiseudulla syntynyt ja lapsuutensa elänyt Koskenkorva ei saanut elää sellaista lapsuutta, joka lapselle kuuluisi.

– Äitini on alkoholisti, mikä väritti minun ja sisarusteni lapsuutta. Oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Minä vanhimpana jouduin ottamaan vastuun nuoremmista sisaruksista – vein hoitoon, siivosin, tein ruuat ja ulkoilutin koiran. Ja siinä sivussa piti muistaa välillä käydä kouluakin. 7-vuotiaana aloin tehdä töitä, lajitella ja jakaa mainoksia.

15-vuotiaana Koskenkorva muutti isänsä luo.

– 21 vuoteen en ole ollut äitiin missään yhteydessä.

Mielialaongelmat tulivat kuvioihin jo nuorena. 13-vuotiaana Koskenkorvalle määrättiin masennuslääkkeet, mutta diagnoosi oli väärä.

– Eihän sitä lapsena ja nuorena itse osannut määritellä omaa olotilaansa ja mikä minua vaivasi.

Vasta 20-vuotiaana diagnoosi vaihtui kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi.

Tavallista masennusta ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaihetta hoidetaan täysin eri tavoin, minkä vuoksi oikean diagnoosin saaminen oli ensiarvoisen tärkeää.

Kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle (aiemmin puhuttiin maanis-depressiivisistä häiriöistä) on ominaista toisiaan vaihtelevin välein seuraavat masennus- ja maniajaksot. Sairausjaksojen välillä henkilö voi olla täysin oireeton, mutta saattaa myös kärsiä lievemmistä masennus- tai muista oireista.

– Mieliala kulkee vuoristorataa. Syksyllä tulee matalapaine ja keväällä mania. Nyt elettävä pimeä aika on altista masennusaikaa ja lääkitystä täytyy nostaa.

Masennuksen pahentuessa mielenkiintoa ei tahdo löytyä mihinkään.

– Täytyy repiä itsensä sängynpohjalta, on itkuherkkyyttä ja tuntuu, että siitä olotilasta ei pääse mitenkään pois.

Valon lisääntyessä tulee vauhtikausi – kaksisuuntaisen mielialahäiriön toinen puoli eli mania.

– Virtaa riittää vaikka muille jakaa. Pää on aivan liikaa täynnä ajatuksia. Siivoan ja lenkkeilen pakonomaisesti. Syöminen unohtuu ja sitä käy aivan ylikierroksilla.

Mania ei suinkaan usein ole miellyttävä olotila. Sitä on kuvattu myös pakonomaiseksi tarpeeksi puuhata, mutta mikään ei tunnu hyvältä. Siihen liittyy yleensä myös ärtyisyyttä, keskittymisvaikeuksia, riskialtista käytöstä ja unen tarpeen vähenemistä.

Hoidon perustan luo oikeanlainen lääkitys sekä keskusteluterapia. Mielialaa tasaavat lääkkeet ovat tehokkaita niin maniassa, masennusvaiheessa kuin myös sairausjaksojen välisessä ylläpitohoidossa ja uusien jaksojen ehkäisyssä.

– Sopivaa lääkitystä ei ole ollut helppoa löytää, mutta nyt tilanne on aika hyvä. Voi olla, että lääkitystä joudutaan muokkaamaan koko ajan.

Koskenkorva kävi vuosia psykoterapiassa ja keskusteluavun ansiosta hän on saanut käsiteltyä vanhat traumansa. Nykyisin hänelle riittää säännölliset käynnit omahoitajan luona sekä mielialoja tasaava lääkitys.

Koskenkorva uskaltaa olla rohkeasti ja avoimesti oma itsensä. Sairauttaan hän ei enää salaile, vaan puhuu siitä avoimesti.

– Nuorempana peittelin ja häpesin itseäni, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Mielenterveysongelmista puhutaan nykyistä avoimemmin, vaikka kyllähän ne monelle ovat vielä tabu.

Ystäväpiirissään Koskenkorva voi olla oma itsensä kaikkine puolineen. Tuntemattomien suusta sen sijaan on kuultu ymmärtämättömiä sammakoita.

– Olen saanut kuulla olevani hullu ja sekopää. Se mikä satuttaa eniten on se, että omille lapsilleni on puhuttu minusta rumasti. Minä vähät välitän leimaavista sanoista, mutta lapset pitäisi jättää sellaisen ulkopuolelle.

Lue lisää perjantain Koillissanomista tai näköislehdestä.