Sä­vel­lys- ja imp­ro­vi­soin­ti­kurs­sin teokset val­loit­ti­vat - Uu­tuus­teok­sien korkea taso teki vai­ku­tuk­sen

Olli-Pekka Pulkkanen (huilu vas.), Pekka Riihiaho (piano), Annika Tornberg (viulu) ja Arttu oikarainen (huilu) esittivät yhdessä säveltämänsä "takatalven" kuvainnollisen teoksen.
Olli-Pekka Pulkkanen (huilu vas.), Pekka Riihiaho (piano), Annika Tornberg (viulu) ja Arttu oikarainen (huilu) esittivät yhdessä säveltämänsä "takatalven" kuvainnollisen teoksen.
Kuva: Seppo kallio

Harvoin jos koskaan pääsee musiikkiopiston rehtorina kuulemaan näin monen oppilaan omia sävellyksiä, kuin illan konsertissa. Opetushallituksen rahoittama sävellys- ja improvisointikurssi tuotti hämmästyttävän kypsiä ja monipuolisia sävellyksiä laidasta laitaan. Kurssin vetäjänä toimineen porilaisen säveltäjän Jukka-Pekka Lehdon lukuvuoden kestänyt projekti tuotti värikkäitä ja uniikkeja sävellyksiä myös oppilaiden yhteistyönä, josta hyvänä esimerkkinä oli lopuksi kuultu Antti Oikaraisen, Olli-Pekka Pulkkasen, Pekka Riihiahon ja Annika Tornbergin teos Takatalvi. Kyseinen teoksen enteili orastavaa kesää ja seuraavaa jakso dissonansseja sisältävää takatalven viimaa - tyylikkäästi toteutettua jäsenneltyä musiikkia. J-P Lehdon, Pekka Riihiahon ja opiston huilistien teos ”Ambienten henkeen” (tunnelman, ilmapiirin henkeen) oli teoksena tyystin toista maata.

Pekka Riihiahon luomat taustat loivat jo sinänsä uuden ilmapiirin teoksen vapaasti hengittävään sävelkudokseen, jota huilistien yli kymmenen hengen ensemble vielä väritti ansiokkaasti. Minimalistisen hienovarainen sävelrunoelma soi taiten ja tyylillä loppuun saakka ja muutamien säveljojonojen noustessa kauniisti esiin - pelkistettyä kamarimusiikkia!

Illan juniorisäveltäjän (12v.) Veikka Alasaarelan pianosoolo Rondo soi puolestaan hyvin pitkälti wieniläisklassisissa maisemissa ja rondo-teema kertautui huolitellun jäntevästi. Olli-Pekka Pulkkasen soolohuilulle säveltämä ja esittämä ”Satiiri” oli nimensä mukaisesti tyylilajeja pilkallisesti käsittelevä teos. Alku lähti liikkeelle barokin ihantein ja lopussa O-P viritti huilun hurjan virtuoosimaiseen romantiikan gliseitä sisältävään lentoon. Olli-Pekan sävellyksessä oli temaattisia aihioita kuin runsauden sarvesta ja teoksessa oli huikea määrä korvia hiveleviä yksityiskohtia.

Arttu Oikaraisen (huilu) säveltämä ”Sumuvuoret” oli puolestaan tyylillisesti Pulkkasen teoksen vastakohta. Artun kuvaileva lyyrinen tematiikka riisui kuulijan heti aseista ja vei mennessään. Artun sävellys puhutteli nimenomaan pelkistetyllä, mutta tyylikkäällä otteellaan - mestarillista! Annika Tornbergin säveltämä ”Itämainen fantasia” viululle ja rummulle vei kuulijan nimensä mukaisesti itämaisiin maisemiin. Alun hidas ja arvokas johdanto soi hyvin minimalistisen riisutusti. Teoksen edetessä viulun mukaan lähteneet rummut veivät sävellyksen villiin menoon, jossa Annikan viulun käsittely oli sekä virtuoosimaista että rytmisesti johdonmukaista. Intervallien itämaisuus piti teoksen hyvin kuosissa ja lopputulos oli hyvin onnistunut ja tasapainoinen. Kaikki oppilaiden sävellykset olivat todella onnistuneita vieläpä persoonallisia luomuksia, joista sai nautti alusta loppuun!

Annika Tornbergin (viulu) toisena soolona esittämä Debskin Cantabile oli hienosti toteutettu tulkinta post-modernista teoksesta. Annikasta on kehittynyt takuuvarma esiintyjä, jonka viulu soi vakuuttavasti ja värikkäästi musiikin tyylilajista toiseen. Annikan illan täydensi vielä hänen erittäin kauniisti ja sisäistyneesti soitettu Chopinin Preludi op. 28/6, jossa Annika sai esitellä tällä kertaa pianistisia taitojaan. Uskomaton ilta nuorelta ja suunnattoman lahjakkaalta muusikolta!

Katri Sippolan viulu soi puhuttelevasti Emilia Hynysen (piano) sovittaman japanilaisen Sunamorin säveltämän ”Wasureji no kotonoha” - teoksen myötä. Tyttöjen kamarimusisointi oli intensiivistä ja tunnelma käsin koskettavan herkkää. Pienet viulistit tarjosivat myös kaunista kuultavaa. Riina Oikarainen, Marina & Petriina Määttä ja Ia Kallunki olivat kaikki mainiossa soittovireessä ja vakuuttivat kuulijan hyvillä esityksillään. Eleonoora Turpeinen (huilu) vakuutti Andersenin Legendan esityksellä. Soitto oli kypsää ja pitkä teos toi hienosti esiin Eleonooran hienostuneen soiton eri aspektit. Pienistä huilisteista Alisa Karppinen sai Purcellin Airin soimaan tyylikkään arvokkaasti.

Veikko Oikaraisen kitara soi kunnon rokahtavalla meiningillä Jämbäckin R.K.N. Trollin tahdeissa ja Joonas Leskelä (kitara) on löytänyt aivan uuden ulottuvuuden soittoonsa. Joonaksen flamencon espanjalaisissa tunnelmissa kulkenut Malaguena soi sekä iskevässä rytmissä että hyvässä tempossa ja päättyi vielä uljaaseen finaaliin.

Illan pianistit olivat myös hyvässä iskussa. Sofia Tornbergin esittämä Weinerin Unkarilainen kansanlaulu soi väkevästi ja upealla dynamiikalla, eikä soitto jättänyt muutoinkaan toivomisen varaa. Illan nelikätiset Anna Jaakkola & Ida Aikkila (kahdella eri teoksella) ja Lumina & Malena Päivärinta olivat mallikkaita esityksiä ja Malena Päivärinnan pianosoolo Vinciguerran New Age oli mielenkiintoinen tunnelmapala. Anni Pulkkasen Clementinin sonatiini oli kelpo esitys ja Anni Pitkänen sai J.S. Bachin C-duuri Preludiin BWV 841/1 todella vaikuttavaa barokin henkeä. Annin Preludi soi kristallin kirkkaasti ja uskomattoman tyylikkäästi alusta loppuun ja harmoniset ulottuvuudet tulivat hienosti esiin. Miikkael Manninen pisti puolestaan Heino Kasken kansallisromanttisen teoksen ”Yö meren rannalla” aivan uuteen kuosiin ja poimi tulkinnallaan lyyrisiä vivahteita esiin yksi toisensa jälkeen kuin aarrearkusta. Esitystä seurasi ihmeissään. Mistä tuo nuori miehen alku löysi näin ilmaisuvoimaisen lyyrisen tenhon? Hyvä teos antaa mahdollisuuden monenlaiseen tulkintaan - näinkin voi soittaa, jos vain uskaltaa kuten Miikkael!

Seppo Kallio