Kuhmon Kamarimusiikin tämän vuotinen vierailu esitteli neljän säveltäjän viimeisiä sävellyksiä otsikolla ”viimeiset viestit”. Johann Sebastian Bachin viimeiseksi teokseksi Kunst der Fuge -sarjan fuuga loppuu Bachilla kesken kuoleman yllättäessä. Kuhmon kamarimusiikin taiteellisena johtajana toimiva Vladimir Mendelssohn oli säveltänyt kyseisen fuugan lopun ja jostain kumman syystä laatinut siihen niin sanotun Great End-tyylisen sankarillisen lopun, joka hivenen karsasti korvaa. Varsikin, kun kyseisen fuugan sanoma on enemmänkin kertova ja sen polyfonia kuin avaruudellista tähtitiedettä. Voihan näinkin toki tehdä. Kuulijan korvaan se kuullosti yliampuvalta, koska fuugan aikaisemmassa sanomassa ei juuri julistavaa tendenssiä ollut. Sen sijaan olisin mielummin kuullut tuon keskeneräisen fuugan viimeiset sävelet kuten ne Bachin kynästä jäivät.
Beethovenin viimeiset musikaaliset ajatukset olivat taas niin arkibanaaleja, että ne olisi voinut jättää esittämättä. Sen sijaan Mahlerin Kymmenennen sinfonian Adagio tuntui toimivan myös jousiseptetolla. Sensitiivinen kerronta sopi Antti Tikkasen loisteliaaseen viulismiin ja koko muun ensemble pysyessä myös ajan tasalla. Sointi oli surrealistisen kaunista ja sisäistynyttä.
Illan ehdottomasti parasta antia saatiin sitten kuulla sitten Johannes Brahmsin klarinettikvinteton parissa. Illan solistina toiminut Harri Mäki (klarinetti) oli hienossa iskussa ja sai viritettyä Brahmsin viimeiseen sävellykseen kokonaisen kirjon uskomattoman sisäistynyttä estetiikkaa. Lumoavan kaunista klarinetin sointia täydensi myös jousikvartetin ensiluokkainen kamarimusisointi, jota oli suuri ilo seurata läpi teoksen.
