Tilaajille

SB KuHalle niukka voitto ja tappio Oulusta

Kuusamolainen salibandyseura on toiseksi viimeisenä 4.divisioonan lohkossaan, kun joukkueella on kahdeksan ottelua pelaamatta.


SB KuHa on kerännyt tämän kauden kymmenestä ottelustaan yhteensä neljä sarjapistettä. Arkistokuva.
SB KuHa on kerännyt tämän kauden kymmenestä ottelustaan yhteensä neljä sarjapistettä. Arkistokuva.
Kuva: Janne Kaikkonen

Salibandyn 4.divisioonassa pelaava kuusamolainen Sb KuHa kävi lauantaina pelaamassa kaksi sarjapeliä Oulun Nallisportissa. Kotiintuomisena reissulta oli kaksi pistettä. Ensimmäisessä pelissä jo toistamiseen tälle kaudelle kohdattu SC Muden Saha oli jälleen etevämpi, luvuin 6-5. Kauden toista voittoaan KuHa pääsi tuulettamaan 5-3-voitolla Dynamo Akatemiasta. Neljällä sarjapisteellään kuusamolaiset ovat edelleen toiseksi viimeisiä, mutta pelejä on jäljellä vielä kahdeksan ja kaikki on vielä omissa käsissä.