Se­nio­ri­tans­si­jat ati­moi­vat Kuu­sa­moon

Senioritanssin suurtapahtuma Kuusamon Atimot käynnistyvät. Perjantaihin jatkuva tapahtuma tuo Kuusamoon kaikkiaan noin kaksisataa henkeä. Luvass aon monipuolinen kattaus erilaisiai kursseja ja tapahtumia.

– Osanottajien määrä on nyt hievenen pienempi kuin aiemmin, kertoo Kuusamon senioritanssijoiden puheenjohtaja Arto Veteläinen.

– Senioritanssijoita tulee muun muassa Turusta, Kuopiosta, Oulusta ja Kuhmosta. Tämä on suurin senioritanssijoiden tapahtuma. Harrastajia on Suomessa tuhansia.

Kuusamon senioritanssijat perustettiin vuonna 2001 ja tapahtuma aon järjestetty siitä alkaen.

– Tapahtuman jokaisena päivänä on kursseja eri ohjaajien johdolla. Senioritanssissa nousemass aovat istumatanssita, piiri- ja yksintanssit, sillä miehiä ei oikein tahdota saada mukaan sekä vapaatanssi.

Mikäli kaikki kurssit ja tapahtumat käy Kuusamossa läpi, niin viikon aikana tulee tanssittua kaikkiaan 14 tuntia.

– Se on aikamoinen aika. Viikon tapahtumissa käydään kaikkiaan 60 tanssia läpi.

Ohjelma käynnistyy tiistaina istumatanssin ohjauksella. Illalla on luvassa Atimoiden avajaistanssit ja tanssit Kuusamon harmonikkakerhon tahdittamana. Keskiviikkona on vuoross amuun muassa yhteistanssia sekä huppuretki Lahtelaan tutustumaan salpalinjaan. Musiikkihupaelmassa esiintyvät Eero Schroderus ja Renne Karppinen.

Torstaina esittätyyvät kainuun Karkeloijat.

– Esittelemme vapahtuman aikana yhden ryhmän vähän tarkemmin ja he tekevät siihen oman esityksensä.

Perjantaina tapahtuman viimeisenä päivänä on muun muassa kaiken kansan piirinpyörijäiset.

Tapahtumat järjestetään pääasiassa Kuusamotalolla ja Liikuntakeskuksessa.