Pääkirjoitus
Sienisato ei tänä vuonna ole Koillismaalla erityisen runsas, mutta tyhjän korin kanssa ei metsästä tarvitse pois kävellä.
Sienestyskulttuuri on näillä seuduin nuorta, mutta nousemaan päin. Sienestys on helpointa aloittaa tateista, sillä myrkkytatteja ei ole olemassa. Sappitatti on pahanmakuinen, mutta ei myrkyllinen. Tatit on helppo erottaa muista sienistä lakin alta löytyvistä pilleistä.
Sienimetsään voi siis kävellä turvallisin mielin vailla pelkoa. Ensikertalaisen kannattaa silti ottaa oppaakseen kokeneempi sienestäjä, joka opettaa perusasiat kädestä pitäen. Alkuun pääsee hyvin, kun opettelee tatit ja niiden lisäksi pari sientä.
Jos marjanpoiminta on työtä, niin sienestys on leppoisaa retkeilyä. Hidas käveleskely on valttia, tyhjän hosumisella kori jää tyhjäksi.
Sienestys on löytämisen iloa. Jostain sammaleen tai varpujen varjosta pilkistää lakki, ja jo kauempaa voi arvuutella, mikä sieni mahtaa olla kyseessä. Vähän lähempänä näkee päällisin puolin, onko sienestä ruuaksi asti. Nuoret sienet ovat parhaita, vanhoja vaivaavat madot ja muut ötökät.
Riemu on rajaton, jos kulkijan tie sattuu osumaan herkkutattien äärelle. Punikkitatti on yleisin tattimme ja hyvä ruokasieni, kunhan sen käsittelee oikein. Sieniveistä kannattaa käyttää heti metsässä. Sienestä vuollaan pois roskat ja madonsyömät.
Sienien, marjojen ja muiden luonnontuotteiden arvostus ja into kerätä lähtee lapsuudesta. Vanhempien, päiväkodin ja koulun tehtävänä on opettaa, että syötävää löytyy muualtakin kuin marketin hyllystä. Luonnosta löytyvä ruoka on terveellinen ja eettisesti kestävä valinta. Tämä koskee myös poron ja hirvenlihaa, jotka ovat lähiruokaa parhaimmillaan.
Esi-isämme ja -äitimme löysivät luonnosta ruoka- ja lääkeaineita, jotka ovat käyttökelpoisia edelleen. Luonnontuotteiden tunteminen on osa yleissivistystä, ja entisaikain taitojen elvyttäminen kannattaa.