Sinikka nauttii ke­vät­ke­leis­tä täysin sie­mauk­sin – täl­lai­nen on lä­hi­päi­vien ennuste säistä

Sinikka Oinas ehtii vielä hiihtää tälle kevättä. Mahdollisten tulvien odotetaan nousevan noin kuukauden kuluttua.
Sinikka Oinas ehtii vielä hiihtää tälle kevättä.
Sinikka Oinas ehtii vielä hiihtää tälle kevättä.
Kuva: Juhani Eskola

Kevään tuntee heti olotilassa, sillä sitä on paljon pirteämpi kuin esimerkiksi joulun aikaan.

Näin toteaa taivalkoskelainen Sinikka Oinas, joka nauttii keväästä täysin siemauksin.

– Auringolla on valtava merkitys mielialaan. Itsellä tulee lähdettyä lähes päivittäin hiihtolenkille keväisin. Juuri nyt ovat parhaat hiihtokelit.

Oinas hiihtää keväthangilla 25-30 kilometrin lenkkejä.

– Koko kevät menee muutenkin ulkoillessa. Hienolla ilmalla ei huvita jäädä sisälle.

Koillismaalla paistatellaankin tämä viikko komeasti plussan puolella.

Ilmatieteen laitoksen meterologi Helena Laakso kertoo, että lämpöasteita riittää koko viikoksi.

– Suhteellisen lauhaa ilmaa on tulossa Koillismaalle. Puolipilvistä ja lämpötilat noin viiden asteen tienoilla.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maaliskuu oli maan pohjoisosassa 1-2 astetta ja maan etelä- sekä keskiosassa 2-3 astetta tavanomaista leudompi.

Kyseessä oli neljäs peräkkäinen pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpi maaliskuu.

Loppuviikosta Koillismaalla saattaa pieni lumisade ylittää Koillismaan.

– Viikonloppuna lähestyy saderintama, mutta vielä ei voi sanoa, osuuko se Koillismaalle. Jos saderintama saapuu, sade tulee lumena.

Kevät on myös tulvien aikaa.

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen tekemät jokijäämittaukset osoittavat, että etenkin maakunnan eteläosan joissa on paksut jäät.

Koillismaalla lumien sulaminen voi aiheuttaa kevään aikana tulvatilanteita.

Ely-keskuksen vesivararyhmän päällikkö Olli Utriainen arvelee, että mahdolliset tulvat voisivat ajoittua toukokuun alkuun.

– Kaikki riippuu tietenkin lämpötiloista, mutta ennusteet näyttävät siltä, että suurin tulvavaara ajoittuisi noin kuukauden päähän. Mutta aikaistuminenkin on toki mahdollista.

Utriaisen mukaan lumen vesiarvo on Koillismaalla keskimääräisen talven luokkaa.

– Toki viimeisten mittaustemme jälkeen Koillismaalle on tullut vielä lisääkin lunta. Tulvan suuruus riippuu lumen sulamisnopeudesta ja ajankohdasta. Pahin mahdollinen tilanne olisi se, että sulamisen aikana sataisi lisää vettä. Mutta jo näistäkin lumista pystyy tulva rakentumaan.

Utriainen toivoo, että kevään aikana koettaisiin yöpakkasia.

– Paras säätila tulvien välttämiseksi on tuulinen ja aurinkoinen. Lisäksi yöpakkaset olisivat suotavia. Silloin lumi sulaa ja vesi haihtuu hyvin ilmaan.

Ely-keskus on käynnistänyt jääsahaukset Lesti-, Kala-, Malis- ja Pyhäjoella.

Myös Kiiminkijoella sahataan jääpatoalttiita paikkoja, mikäli jäänpaksuus on riittävä. Sahauksilla pyritään siihen, että jokijäät pääsisivät purkautumaan hallitusti, eivätkä patoutuisi ja muodostaisi jääpatotulvia riskikohteille.

Lumen vesiarvo koko maakunnassa vastaa pitkän havaintojakson keskiarvoa.

Jokien virtaama lähtee kasvuun, kun sulaminen käynnistyy kunnolla yöpakkasten hellitettyä. Maakunnan eteläosan säännöstellyissä järvissä, kuten esimerkiksi Uljuan ja Hautaperän tekojärvessä vedenpinta on juuri nyt alhaalla.

Iijoen vesistössä järvien pinnan lasku on käynnissä. Järvet täytetään sulamisvesillä huhti- ja toukokuun aikana kesäkorkeuksiinsa.

– Tulvan ennustamiseen tässä vaiheessa liittyy vielä paljon epävarmuutta.