Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät juhlavieraat,
Suomi juhlistaa tänään perinteisen tavan mukaan itsenäisyyspäivää. Siniristiliput ovat nousseet salkoihin, sankarivainajien muistomerkeille on laskettu sinivalkoisin nauhoin kiedotut seppeleet ja ikkunoille sytytetään sinivalkoiset kynttilät. Tämä päivä pysäyttää meidät kaikki kiitollisiin ajatuksiin siitä, että Suomi on saanut olla yli 100 vuotta itsenäinen kansakunta ja kehittyä vuosikymmenten kuluessa yhdeksi maailman turvallisimmista ja elinvoimaisimmista valtioista.
Meidän suomalaisten tavassa juhlia itsenäisyyttämme on paljon omaleimaista. Me kokoonnumme keskellä pimeintä vuodenaikaa arvokkaisiin tilaisuuksiin, joissa hartaudella ja kunnioituksella muistellaan kansallista historiaamme. Monien muiden maiden kansallispäivään verrattuna itsenäisyyspäiväämme sävyttää arvokkuus ja vakavuus. Tämän suhtautumisemme syy ja peruste on nähtävissä tämän kauniin seurakuntasalimme seinällä olevassa kauniissa muistotaulussa. Se kertoo meille konkreettisesti kuinka raskain uhrauksin pienen kansamme itsenäisyyttä on historiamme aikana jouduttu puolustamaan ja kuinka suurin ponnistuksin sitä on jouduttu myös rakentamaan. Tämän vuoksi me suomalaiset tunnemme syvää kiitollisuutta menneitä erityisesti sodan kokeneita sukupolvia kohtaan.
Yhdessä tekeminen, yhteisen vastuun kantaminen ja yhteisöllisyys ovat olleet se kantava perusta, jonka varaan Suomen itsenäisyyttä on menneiden vuosikymmenten aikana rakennettu. Tasan kahdeksan vuosikymmentä sitten Suomi vietti itsenäisyyspäivää talvisodan kauhujen keskellä. Suomi oli yhdistänyt voimansa ja yhdessä yhteistä vastuuta kantaen noussut puolustamaan maataan maahan hyökkäävää ylivoimaista vihollista vastaan.
Sotien aikana opittu toiminnan lähtökohta ”veljeä ei jätetä” rakentui sotien jälkeen monella tavalla elämisen tavaksi – yhteisöllisyydeksi. Maan uudelleen rakentaminen sodan tuhoista koettiin yhteiseksi tehtäväksi ja velvollisuudeksi. Yhteisin ponnistuksin sodan ajan sukupolvi loi kehityspolun, jonka veroista vain harva kansakunta voi historiastaan osoittaa.
Yhdessä tekeminen ja yhteisen vastuun kantaminen on menneiden sukupolvien viesti myös meille tämän ajan suomalaisille. Näinä joskus aika kovienkin arvojen ja itsekkyyden aikoina olisi hyvä palauttaa mieliin jo myöhäiseen iltaan ennättäneen veteraanin iltahuudon viesti, jossa ketään ei jätetä. Meidän aikanamme yksilöllisyys ja yksilön vapaus on korostunut. Se ei saisi kuitenkaan tapahtua yhteisöllisyyden kustannuksella.
Tänä päivänä elämme maailmassa, jossa joudumme tarkastelemaan Suomea entistä enemmän myös osana muuta maailmaa. Olemme täällä Kuusamossakin entistä enemmän osa globaalia kokonaisuutta. Dataverkot ja internet ovat sitoneet koko maailman yhteen. Tieto liikkuu sekunneissa maailman toiselta puolelta toiselle. Me voimme olla yhteydessä keneen vain ja lähes missä vain. Me emme voi emmekä saa sulkea silmiämme maailmassa tapahtuvilta katastrofeilta, sodilta tai ihmisoikeuksien loukkauksilta. Muu maailma on uudella tavalla kokoajan läsnä hyvine ja huonoine puolineen.
Kun menneet sukupolvet kantoivat vastuuta vaikeina aikoina oman isänmaan pelastamisesta ja rakentamisesta, on meidän kannettava vastuuta entistä enemmän myös globaalisti. Se merkitsee oman vastuumme kantamista ympäristöstämme, oman vastuumme kantamista maailman katastrofeissa kärsivistä ihmisistä. Terve itsetunto on sitä, että osaamme tänään ja tulevaisuudessa olla itsenäisiä yhdessä myös muualta tänne tulevien ihmisten kanssa. Elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa ihonväri ei ratkaise suomalaisuutta, vaan sen ratkaisee halu rakentaa tätä maata.
Oma virkaurani on kääntynyt jo viimeiselle kalkkiviivalle. Koko minun tähänastiseen elämääni on jossakin muodossa kuulunut suomalainen koulu. Syntymästäni alkaen aina nuoruusvuosiini saakka asuin pienellä kyläkoululla opettajan poikana. Omien kouluvuosieni ja opiskeluvuosieni jälkeen olen tehnyt työuran, jossa koulu on ollut koko ajan läsnä. Olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan suomalaista koulua. Suomalainen koulu on ollut aina kulttuurimme ja elämänmuotomme välittäjä sukupolvelta sukupolvelle. Suomalainen koulu on aina edustanut niitä arvoja, jotka ovat meille suomalaisille tärkeitä ja arvokkaita.
Maamme on noussut vuosikymmenien aikana köyhyydestä maailman rikkaimpien ja hyvinvoivimpien maiden joukkoon. Tärkein tekijä tässä kehityksessä on ollut usko koulutuksen ja sivistyksen voimaan. Koululaitoksemme vahvuus on ollut tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoaminen kaikille sukupuolesta tai asuinpaikasta riippumatta. Meillä ei pienenä kansakuntana ole varaa menettää ketään – jokainen on tärkeä ja arvokas.
On tärkeää, että myös tulevaisuudessa jokaisella on tasavertaiset mahdollisuudet menestykseen. Mahdollisuus kouluttaa ja toteuttaa itseään oman ahkeruutensa ja kykyjensä perustalta. Menneiden sukupolvien viesti tälle ajalle ja tuleville ajoille on myös se, että ”pitäkää huoli koulustanne”. Tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet turvaavat tasa-arvoisen yhteiskuntakehityksen ja menestyksen. Tämä ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä on vaalittava ja sitä on tuettava.
Moni kysyy, miten me voimme tässä globalisoituvassa maailmassa säilyttää suomalaisen identiteettimme. Vaikka maailma ja toimintaympäristö ovat näiden yli sadan itsenäisyyden vuoden aikana täydellisesti muuttuneet, ei koulun perustehtävä ole muuttunut. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen ovat edelleen elämässä tarvittavia perustaitoja. Oppiminen on edelleen vaivaa ja työtä vaativaa.
Tässä kansainvälistyvässä maailmassa koulun kulttuuritehtävä on entisestään korostunut. On entistä tärkeämpää opettaa lapsemme tuntemaan suomalaisen identiteettimme tärkeimmät rakennuspuut; Suomen luonto, kulttuuri, historia ja kirjallisuus. Tämä kulttuuriperintö on perusta, jonka varaan suomalaisuutta on itsenäisyytemme vuosikymmeninä rakennettu ja jonka varaan lapsi myös tänään ja tulevaisuudessa elämäänsä rakentaa. Oman kulttuuriperinnön tunteminen ja arvostaminen antaa perustan myös muiden kulttuurien hyväksymiseen ja arvostamiseen. Kalevalalla ja Aleksis Kiven Seitsemällä veljeksellä on edelleenkin oma tärkeä merkityksensä suomalaisuuteen kasvattamisessa myös yli satavuotiaassa Suomessa.
Suomalaista koulua on aina rakennettu yhdessä kodin kanssa. Yhteiskuntamme perusyksikkö on aina ollut koti, jonka vastuullista kasvatustehtävää koulu on tukenut. Koulun ja kodin yhteistyö on perustunut toisen työn kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Tässä ajassa on kuitenkin hyvä muistuttaa siitä tosiasiasta, että lapsi ei ole koulun oma, vaan koulussakin perheen ja kodin jäsen. Koululla on oma tehtävänsä mutta vanhemmuuden vastuuta koulu ei voi ottaa - se on jakamaton kodin tehtävä. Tätä tehtävää ei voi ulkoistaa mutta sitä tulee tarvittaessa tukea.
Koulun tehtävä on asettaa rajoja mutta rajojen asettaminen on myös kotien tehtävä. Rajojen asettaminen on turvallisuutta ja turvallisuus on rakkautta. Tätä turvallisuutta ja rakkautta lapsemme ja nuoremme tarvitsevat tänään ja tulevaisuudessa vähintään yhtä paljon kuin menneinä itsenäisyytemme vuosikymmeninä.
Hyvät kuulijat, kuten totesin, suomalainen koulu on aina ollut elämänmuotomme ja kulttuurimme yksi tärkeimpiä ylläpitäjiä. Kouluopetuksen yksi tehtävä on kertoa lapsillemme myös se kuinka raskain uhrauksin ja ponnistuksin tämä nyt juhlittava itsenäisyytemme on säilytetty ja rakennettu. Näiden uhrausten kautta voimme tänään yhdessä juhlia itsenäistä Suomea.
Toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää.
