Pääkirjoitus
Merkitykseensä nähden sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta käyty julkinen keskustelu on ollut laimea. Laimeus johtunee siitä, että kuntien ja kansalaisten kannalta lähes kaikki yksityiskohdat ovat auki, eikä uudistus konkretisoidu vielä mitenkään. Ratkaisematta on, missä laajuudessa palveluja tarjotaan suurten kaupunkien ulkopuolella, kuinka maaseudun asukkaat saavat äänensä kuuluviin ja miten kustannukset jaetaan kuntien kesken.
Puolueiden päästessä sopuun viiden noin miljoonan asukkaan sote-alueen muodostamisesta kävi kiitosten hyminä. Se saattaa vielä muuttua raivokkaaksi taisteluksi, kun jokainen kunta ja alue pyrkii maksimoimaan oman etunsa.
Sote-uudistuksen keskeinen ajatus on, että kuntien keräämistä verotuloista noin puolet ja joissain kunnissa jopa kaksi kolmasosaa, siirtyy perustettavan sote-alueen käyttöön. Pohjois-Suomen alue on maantieteellisesti valtava. Siihen kuuluvat maakunnista Lappi, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuu ja Pohjanmaa. Käytännössä sote-alue on jättimäinen kuntayhtymä, jossa valtaa käytetään kuntavaalituloksen ja asukasmäärien suhteessa.
On vielä kiistanalaista, miten syrjäisyys ja harva asutus vaikuttavat kustannusten jaossa. Pitääkö Koillismaan kuntien maksaa suhteessa enemmän, koska palveluiden ylläpitäminen asukasta kohden laskettuna on kalliimpaa kuin esimerkiksi Oulussa? Vai päättääkö sote-alue, että Koillismaan kunnat ansaitsevat alennusta sote-maksusta, koska moni seudun asukkaalle tärkeä palvelu sijaitsee kaukana Oulussa? Mitä Oulussa ajatellaan siitä, että esimerkiksi Kuusamolle, Taivalkoskelle tai Posiolle pitäisi antaa sote-alennusta?
Tilanne ei saa johtaa siihen, että pienet kunnat, joissa on kirein verotus ja jotka maksavat sotesta suhteessa paljon, saavat silti huonointa palvelua. Koillismaan ja koko Koillis-Suomen on seisottava yhdessä rintamassa puolustamassa asukkaittensa palveluja.