Kuusamossa on elossa 215 sotien veteraania, joista miehiä 70. Veteraanien hyväksi on tehnyt työtä monet eri veteraaniyhdistykset. Onko se ollut riittävää, sitä voi jokainen ajatella.
Nyt veteraanien keski-ikä on 92 vuotta. Tosiasia on, että lähivuosien aikana viimeinenkin veteraani poistuu keskuudestamme.
Yhdistysten tekemä veteraanityö Suomessa siirtyy perinnekauteen perinneyhdistykselle, viimeistään ehkä v. 2020. Tammenlehväperinneliitto ja veteraanijärjestöt valtakunnan tasolla ovat valmistelleet toimintamallia sotiemme 1939-1945 veteraanien yhteisen perinteen vaalimiseksi veteraaniajan jälkeen valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla.
Kuitenkin korostetaan, että veteraanien huoltotyö yhdistyksissä jatkuu viimeiseen veteraaniin saakka.
Kuusamosta käsin näyttää siltä, että tuleva perinnetyö tehdään siten, että valtakuntatasolle syntyy perinneliitto ja alueellamme perinnetyötä tekee Koillismaan perinneyhdistys. Se käsittää Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven kunnat.
Oleellista on, että veteraaniliittojen ja -piirien sekä monien päällekkäisten paikallisyhdistysten toiminta lakkaa. Tosin tilalle syntyy kolmiportainen organisaatio: valtakunnallinen, alueellinen ja pitäjäkohtainen.
On monia asioita, jotka vaativat pitäjäkohtaisen perinnetyön vaalimista ja tekemistä.
Mitä Kuusamossa pitäisi tehdä?
Kuusamossa on ainutlaatuiset ja arvokkaat sotien ajan kokemukset. Näistä on syntynyt mittava määrä sotatapahtumien muistomerkkejä, mm.:
1. III.armeijakunnan muistomerkki Karhuntassun piha-alueella
2. Evakkomuistomerkki Kirkkotien varressa
3. Kainuun rajavartioston (KR) rajajoukkojen muistokivi Kuusamon rajavartioalueella
4. Kaukopartiouhrien muistomerkki Murtovaaralla
5. Kiestingin suunnalla kaatuneiden saksalaisten muistomerkki Vanttajankannaksella
6. Salpalinja Vanttajankannaksella
7. Kuolion raja-aseman ja desanttien uhrien muistokivi Kuolion Kovajärvellä
8. Paanajärvelle vuosina 1934-1944 haudattujen muistomerkki Käylässä
9. Marina Takalon muistomerkki Kuusamo-opiston pihalla
10. Lämsänkylän partisaaniuhrien muistomerkki Tauriaisen tien varressa
11. Sankarivainajien muistomerkki kirkon vierellä
12. Suorajärven partisaanien muistomerkki Suorajärven Nälkäahossa
13. Vanhan kirkon ja kellotapulin muistomerkki kirkon vierellä
14. Vanhan kirkon rauniot Torangintaipaleella
15. Venäläisten joukkohaudan muistomerkki Kuusamon rajavartioston tontilla
16. ”Väkevät Näkevät Tekevät” jälleenrakentamisen muistomerkki kaupungintalon edessä
17. Vienan kauppatien muistomerkki Kitkantien ja Vuotungintien risteyksessä
18. ”Tyrsky” Ouluntien ja Kajaanintien risteyksessä
Muitakin sotiin ja Kuusamon historiaan perustuvia muistomerkkejä saattaa olla.
Mittava määrä muistomerkkejä vaatii huolehtimista ja kunnossapitoa.
Olisi tärkeä asia, että useammassakin tilaisuudessa puheena ollut Kuusamon sankarivainajien muistoteos nimiletteloineen toteutuisi seurakuntatalolle Suomi 100-vuotta juhlavuoden päätapahtumaksi Kuusamossa. Siitäkin huolimatta, vaikka nimiluettelo on jo sankaripatsaan jalustassa. Siitä tulisi arvokkain sotien ajan muistomerkki paikkaan, jossa ihmisiä käy runsaasti. Se tulisi toteuttaa taideteoksen lähtökohdista arkkitehtisuunnitteluna.
Kuusamossa tulisi viimeinkin löytää tilat, jonne sotien ajan perinne sijoitettaisiin. ”Vapautemme Kuusamo. Kuusamon veteraanikirja 1918-1945 käytyjen sotiemme taisteluista” .V. 1999 julkaistussa kirjassa on ansiokkaasti koottu sotien ajan tapahtumat ja sodissa olleiden henkilötiedot Kuusamosta. On harvinaisen paljon muutakin jo olemassa olevaa kirjallisuutta ja kirjoituksia sotien ajasta. Se tulisi koota ja sijoittaa tähän tilaan. Varmaa on, että uuttakin tutkimusaineistoa tulee. Eri kirjoitusten mukaan kaivataan mm. evakoista kokonaisvaltaista selvitystä, asutustilojen asuttamisesta ja puna-armeijan ajasta Kuusamossa muutamia mainitakseni. Paljon muutakin esineistöä ja materiaalia on eri paikoissa.
Kunniakkaassa veteraaniperinteen säilyttämisessä on tärkeää, miten kouluissa tehdään nuorille kotiseutuopetusta. Sotien ajan tapahtumat ja veteraaniasiat tulisi tiiviisti liittää tähän opetukseen.
Perinneyhdisten tulee olla aktiivisesti yhteydessä kouluihin. Tätä kautta se siirtyisi tuleville sukupolville. Itsenäisyyspäivän ja veteraanipäivien vietto tulee sisällyttää kouluohjelmaan ja nuorille varataan tilaisuus olla ja esiintyä koulun ulkopuolella tapahtuvissa tilaisuuksissa.
Veteraaniperinteen vaaliminen vaatii monen tahon yhteistoimintaa. Ensisijaisesti siinä tulee olla mukana Kuusamon seurakunta, Kuusamon kaupungin kulttuuritoimi, koulutoimi sekä museotoimi. Valtakunnallisen suunnitelman mukaan veteraaniperinteen vaaliminen lähtee hengelliseltä pohjalta. Olisi luonnollista, että Kuusamossa perustettaisiin työryhmä seurakunnan organisaatioon, joka huolehtii, että veteraaniperinnetyö tulee hoidetuksi kaikelta osin.