Jatkoimme viime kesänä alkanutta matkaa eli tarkoituksenamme kulkea soutaen Eksymältä kirkonkylälle, kuten suvun esi-isä ja äiti, Matti ja Anna-Reeta Eksymä ovat aikoinaan kulkeneet, kun ei ole teitä ja autoja ollut joka kylässä ja jokaisella kuten nykyään. Viime kesänä 12.6.2016 soudimme Eksymältä Heikkilään Poikelaan ja päätimme pitää vuoden taukoa siinä ja jatkaa tänä kesänä siitä matkaa kirkonkylälle.
Kokoonnuimme Poikelaan klo 9 ja siellä olivat Liisa ja Sirpa, Iidan tyttäret keittäneet kahvit ja pöydässä oli myös Liisan leipomaa rieskaa, joten mikäpä oli niillä eväin lähteä kohti kirkonkylää, tietämättä tarkalleen paljonko matkaa on meillä edessä, arvelujen mukaan parikymmentä kilometriä.
Poikelan rannasta lähdimme komeassa kesä säässä liikkeelle, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta, lämmintä parikymmentä astetta. Matkaan lähti kolme venettä, Juhani, Liisa ja Sirpa Juhanin puuveneellä, Eksymän Timo ja Eksymän Matin Kyllikki Timon veneellä ja Kari ja Pirkko omalla tai Harrin, Karin veljen veneellä. Joukko oli pieni, mutta sitäkin sisukkaampi!
Heikkilän kanavan kautta Kirpistöön ohi Varpusaaren, Ulkusaaren, Isosaaren Kalliosalmesta kohti Kajavansaarta, alittaen Kajavantien sillan Kajavanjärvelle. Muojärven isolla selällä vastatuulta uhmaten kohti Sossonsaaren kärkeä seuraten venereittiä. Muosalmi, Taivallahti, Nuottiniemen ja Virranniemen välistä Törmäsenlahteen alittaen Koskenkyläntien sillan mutkitellen Kuusamojärvelle ja suuntana taukopaikka Törmäsenvaarassa veneenlaskupaikalla. Kilometri jäljellä, kuten Kari muutaman kerran välillä sanoi, kilometrien pituudet olivat vain vaihtelevia.
Pikkuhiljaa alkoi nenään tulla nuotion tuoksua ja taukopaikka laavuineen häämötti ja siellä odottelivat Aikkilan Taina ja Törmäsen Esko kahvin ja makkaratulien kanssa. Kahvit ja nuotiomakkarat maistuivat taivaallisen hyvältä. Vaatteetkin kuivuivat, kun pieni vesisade kasteli välillä. Matkanteko suunnilleen puolivälissä ja siellä valkeni että matkaa kertyy lähes nelisenkymmentä kilometriä eli puolet enemmän mitä oli sen kuultu olevan. Matkaa oli tehty jo viisi tuntia. Päätimme että periksi ei anneta ja matka jatkuu suunnitellusti soutaen.
Tuulen tyyntyessä ja auringon lämmittäessä yhä enemmän jatkoimme matkaa, ukkospilvet hyötyivät ja ukkonen kumahteli, mutta kiersi meidät ja pysyimme vielä tässä vaiheessa kuivina, muutamia ripsauksia lukuunottamatta. Matka jatkui Kuusamojärveä pitkin tuulen tyyntyessä lähes kokonaan kohti Kantoniemennokkaa, Riionsaaren ja Hännisensaaren välistä Liemulan ohi Kulasselälle Haaposelkää kohti. Tässä vaiheessa järvenselät alkoivat tuntua jo entistä isoimmilta ja vauhtikaan ei päätä huimannut. Porukalla todettiin, että kyllä on ollut ennen kulkeminen kovaa ja miten lapsetkin ovat matkan soutaneet monesti itsestään tai jopa yksinään säätä uhmaten. Matka jatkui Porosalmea pitkin Tolpanselälle ja Tolpanniemeä kohti. Tolpanselällä oli iso parvi joutsenia, jotka äänekkäästi vaihtoivat paikkaa meidän saapuessa. Ihastelimme komeaa ilmaa ja järven tyyneyttä, kunnes Vihtasalmessa alkoi ripistellä vettä ja sade yltyi kaatosateeksi. Loppumatka taittui kaatosateessa Kirkkolahtea pitkin kohti sairaalanrantaa ja soutaminen painoi jo kaikkia jäsenissä, kankeita veneestä nousijoita oli havaittavissa. Perillä sairaalanrannassa olimme klo 20.14 eli matkaa olimme tehneet kymmenisen tuntia ja lähes nelisenkymmentä kilometriä. Olimme kastuneet kaikki läpimäriksi, mutta onneksi sade oli lämpimän oloista ja ilmakin oli vielä lämmin, 16 astetta niin ei kylmä kerinnyt tulla.
Vuosikymmenten tauon jälkeen liityimme joukkoon, jotka ovat matkan veneellä taittaneet.Teitä pitkin kulkiessa ei tiedäkään, miten kaunis luonto on järvineen ja jokineen. Unohtumaton kokemus takanapäin, tätä on mukava muistella ja kunnioitus entisajan kulkijoille, jotka venein ja jalkaisin ovat matkoja taittaneet