Tällä hetkellä tiedotusvälineet keittävät huttusoppaa Buk-ohjuskokeista. Onko näin, että tiedotusvälineiltä puuttuu ajankohtaisia aiheita, jolloin väännetään lööppejä kaikesta mahdollisesta. Tiedotusvälineet tarvitsevat toimiakseen uutisia ja ne on loihdittava milloin mistäkin. Uutiskiima on kovaa ja usein lähes edesvastuutonta.
Tosin voidaan todeta, että tiettyjä asioita suomalainen media ei suostu käsittelemään syystä tai toisesta. Tähän ryhmään kuuluvat aihealueet, jotka koskettelevat tällä hetkellä kansalaisten sisäistä turvallisuutta ja pakolaisproblematiikka. Tarkennettakoon asiaa niin, että kirjoittaja tarkoittaa lähinnä naisia ja heidän turvallisuuttaan.
Todellisista ongelmista ei haluta kirjoittaa median yhteisellä sopimuksella, mutta mitä tulee Suomen ulkoiseen turvallisuuteen, niin kenttä on vapaata riistaa. Uutiskoirat ovat valppaana haistamaan mahdollisen uutisvinkin joka käänteessä. Uutiskoirien kehittämillä asioilla ei ole tavallisen kansalaisen kannalta useinkaan mitään faktuaalista prioriteettia. Tämä tulee kostautumaan taas kertaalleen tulevissa kunnallisvaaleissa.
Toivoisi sitä, etteivät suomalaiset likaa omaa pesäänsä vouhottamalla asioista, joiden merkitys omille kansalaisille on minimaalista. Vai onko niin, että hetulaa pitää heittää.
Ohjusjupakka ei ollut ensimmäinen, sillä näitä asioita pompahtelee jatkuvasti esille. Milloin kyseenalaistetaan suomalaisten sotilaallinen yhteistyö Ruotsin, Naton tai Yhdysvaltojen kanssa. Vai onko niin, että media katsoo velvollisuudekseen ottaa Montesquieun klassisen vallanjaon kolmannen vallanjaon lisäksi neljännen eli lainsäädäntö-, toimeenpano ja tuomiovaltaa valvojan roolin ”mediana”.
Vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Neljännellä valtiomahdilla on alkujaan tarkoitettu lehdistöä, mutta joukkotiedotusvälineiden digitalisoiduttua sillä voidaan tarkoittaa myös muuta mediaa. Suomalaiset voisivat ottaa tähän vielä median lisäksi ”viidennen valtiomahdin”, joka muodostuu korporatiiveista eli ay-liikkeestä.
Tähän samaan kategoriaan kuuluvat uutisoinnit siitä, että ABC-myymälöiden noutopöydistä ”varastetaan” aterioita. Vilppi yms. on arkipäivää tämän päivän Suomessa. Yhteiskunnallista merkitys on ehkä sillä jo, että lehtipihvinä myydään tuhansia aterioita jauhelihasta tehtyinä luomuksina. Hieman tuntuu joskus tarkoitushakuiselta uutisoinnit ABC:stä, sillä tapahtui siellä sitä tai tätä, niin media on kärppänä kimpussa.
Hieman oudolta tuntuu sekin, etteivät asiakkaat erota kokolihatuotetta jauhelihasta. Suomalainen tyytyy ilmeisesti siihen, mitä hänelle tarjotaan. Tämän tosiasian vahvistaa ystäväni, maailmanmatkaaja ja itsekin osuustoimintaan hurahtanut Baabelin mäen satraappi, kauppaneuvos, sillä neuvos söi kiltisti ikivanhaa, tennispalloa muistuttavaa pihviä Norjan Vardön ravintolassa muutama kesä sitten. Ei ollut kanttia palauttaa pihvikettä tai edes reklamoida. Se syödään, mitä tarjotaan kuusamolaisella periaatteella.
Oman hutunkeittäjäryhmän muodostavat poliitikot, joiden poliittinen kannatus riippuu medianäkyvyydestä hyvässä ja huonossa. Medianäkyvyys (myös lehdistössä) luo piilotajunnallisia muistijälkiä, jotka vaikuttavat alitajuntaisesti äänestäjien päätöksentekoon. Tämä on ikivanha mainonnan ja vaikuttamisen sääntö, jonka eräät poliittiset ryhmittymät ovat sisäistäneet varsin hyvin. Koillissanomissa tämä näkyy perinteisen populistisen perussuomalaisten äänekkäänä törähtelynä, jonka seuraan ovat liimautuneet Kuusamon vihreät. Tosin törähtelyn sisällöissä on eroja, sillä toinen puhuu asia ja toinen humpuukia. Tärkeintä on näköjään hetulan heittäminen.
Tulevissa vaaleissa on odotettavissa jälleen ”jytkyjä” ja tästä voidaan syyttää tai kiittää suomalaista mediaa. Pinnan alla kiehuu ja kansalaiset eivät ole tyytyväisiä siihen, miten politiikkaa on hoidettu. Kansan protestit purkautuvat irrationaalisena äänestyskäyttäytymisenä taas kerran. Jos äänestäjät kokevat tulleensa pettyneiksi, he äänestävät jaloillaan. Tämä on näkynyt ennennäkemättöminä kannatuslukujen vuoristoratana viimeisten vuosien aikana. Joskus alkaa tuntua jo siltä, että ainut järkevä ja rehellinen puolue on kommunistit tai vasemmistoliike. Näin viimeistään siinä vaiheessa kun vasemman puolen päätöksentekijät alkavat ymmärtää talouden päälle ja sisäistävät talouselämän lainalaisuudet. Mutta sellainen on puoluejohtokin kuin kannattajatkin, vai mitä sanoo Li Andersson.