Pari peninkulmaa Vuokatin jälkeen havaitsin länteen osoittavan opastekyltin ja siinä suurin kirjaimin tekstin ”Terra Fame”. Viereisessä kyltissä luki pienemmin kirjaimin ”Talvivaarantie”.
Talvivaarantien varteen oli puihin kiinnitetty kilometrien matkalla punakeltaisia muovinauhoja, joissa kiellettiin oleskelu kaivosalueella. Pian etuvasemmalla kohosi pilviä hipova kuonavuori, jonka huipulla häämötti kaivoslaitteita ja rinteillä raskaita työkoneita.
Ilman kulkulupaa matka päättyi kaivosalueen portille. Portin ja kuonavuoren välissä päilyi auringon paisteessa saostusallas, jonka toimintakyvystä on viime vuosina taitettu paljon peistä julkisuudessa.
Talvivaaran kaivos on saanut luvan johtaa puhdistamansa jätevedet Sotkamon keskustan liepeillä sijaitsevaan Nuasjärveen. Lupaehdot tosin ovat monelta osin jääneet täyttämättä. Vedejakaja-alueella sijaitsevan kaivoksen jätevedet ovat lisäksi levinneet muihinkin suuntiin.
Ei hyvältä näytä, tuumailin tarkkailtuani hetken edessä avautuvaa näkymää. Pysyviä työpaikkoja halutaan, mutta onko hinta liian kova?
Kappaleen matkaa kaivoksesta etelää on Laakajärven kylä saman nimisen järven tuntumassa. Siellä havaitsin ”Venäjänniemelle” osoittavan kyltin. – Lieneekö peruja keskiaikaisesta Pähkinäsaaren rauhan rajasta, jäin punnitsemaan nimeä mielessäni. Raja noudatteli Laatokasta Saimaan kautta kulkevaa vesireittiä, jota muinaiset karjalaiset käyttivät erä- ja kauppamatkoillaan Lappiin ja Pohjanperälle. – Taidetaan olla muinaisella Venäjän ja Ruotsin rajalla, päättelin.
Rajaongelmaa pohtiessani havaitsin arkkitehtuuriltaan erikoislaatuisen hirsitalon. Ulkorakennuksen seinälle oli asetettu putipuhdas Suomen siniristilippu. Päättelin olevani vankasti kotimaassa ja rohkaistuin astumaan pirttiin. Siellä istui lupsakka isäntämies tietokoneen ääressä. Hän sammutti laitteen ja viittasi vierasta siirtymään kuistille, mistä avautui näkymä menneiltä vuosikymmeniltä peräisin olevien esineiden täyttämälle pihamaalle.
Pihapuita vasten nojallaan oli kolme ruostunutta naistenpyörää. Isäntämies esittäytyi Hannu Huttuseksi ja kertoi lähtövalmiudessa olevien pyöriensä tulleen bittiavaruuksien kautta laajalti tutuiksi aina Amerikkaa myöten.
Mielihyvän tunteiden vallassa katselin näkymää hetken. Samalla kerroin isännälle, joka osoittautui Valmetin palveluksessa paljon maailmaa kiertäneeksi mieheksi, että olen etsimässä lähistöllä sijaitsevan biisonitarhan omistajaa.
Saatuani ajo-ohjeet suuntasin tien toista haaraa järven rantaan. Kirkkaassa auringon paisteessa siellä väikkyi unenomainen näky, jäänsä luonut aava järvenselkä ja sen edessä talo piharakennuksineen.
Sisällä tapasin parrakkaan miehen, joka kertoi olevansa biisonitarhan toinen omistaja Jussi Kärnä. Hän pani tupakin palamaan ja ryhtyi kertomaan yritysideasta, joka oli saanut kipinän Amerikasta parikymmentä vuotta sitten. Toisen omistajan Kari Huttusen vanhemmat olivat vierailleet siellä ja olivat palattuaan hankkineen ensimmäisen karjan 1998.
Aivan ensimmäisiä suomalaisia yrittäjiä he eivät kuitenkaan alalla ole, sillä loimaalaiset yrittäjät olivat aloittaneen biisonitarhauksen kuukautta aikaisemmin.
Koko karja käsittää viisitoista päätä, suurimmat sonnit painavat 1200 kiloa, sain tietää koko vuoden ulkolaitumella viihtyvistä eläimistä. Tarhaus ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Yksi sellainen on karjan pienuus, joka rajoittaa säännöllisiä lihantoimituksia ja estää myynnin ravintoloihin ja kauppaliikkeisiin.
– Sitä paitsi biisoni on villieläin, joka ei koskaan täysin kesyynny, tilitti tarhaaja kokemuksiaan.
– Kun biisonitarhauksella ei saa hankittua koko toimeentuloa, on tehtävä muutakin. Kesäisin olen nostanut turvetta, joka viime kesänä tosin jäi jatkuvien sateiden vuoksi olemattomiin. Talvella olen tehnyt lumitöitä. Lukuisia muitakin hankkeita on ollut, maaseudun monialayrittäjä luetteli.
Puhe kääntyi Laakajärven tuntumassa sijaitsevaan Talvivaaran kaivokseen.
– Ei kaivoksessa sinänsä mitään vikaa ole, Kärnä arvioi. – Kunhan pärjäävät omilla rahoillaan ja toimivat ympäristöä sotkematta. Vakituisia työpaikkoja tarvitaan.
Sotkamon Laakajärveltä vedet laskevat Savon halki Saimaaseen ja sieltä edelleen Vuoksen uomaa pitkin Venäjän rajan takaiseen Laatokkaan. - Nikkelikaivokset, bittiavaruuksissa sinkoilevat ruostuneet naistenpyörät ja Kainuun korpeen kotiutuneet biisonit mielessäni lähden seuraamaan etelään virtaavia vesiä.
Jouni Alavuotunki
KS Fakta
