Suru on luonnollinen tapa kohdata menetys. Samalla myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan.
Omaisten surussa rinnalla kulkeminen ja hautajaisten monesti syvä kaipaus ja suru ovat osa papin työmaata. Taivalkosken kirkkoherralle Tuomo Törmäselle läheisen menetys ja suru ovat tulleet viime aikoina erityisen lähelle. Törmäsen isoisä kuoli syksyllä ja Törmänen sai toimia hautajaisten pappina.
– Läheisen ihmisen kuolema on antanut syvyyttä kuoleman käsittelyyn myös ammatillisesti. Surun rinnalla kulkee lohtu, toivo ja luottamus siitä, että papalla on hyvä olla. Minulle papan hautaaminen oli hyvin luonnollista. Koin sen velvollisuutena ja kunniatehtävänä ja puhuimme siitä papan kanssa hänen vielä eläessään, Törmänen sanoo.
Läheisen ihmisen kuollessa suru varjostaa arjen. Jokaisella on oma tapansa surra. Jonkun on helppo itkeä, toinen suree hiljaa.
Surun kestoa, syvyyttä ja sen vaatimaa aikaa ei voida ennakoida. Usein surun läpikäymiseen tarvitaan paljon tilaa ja aikaa sekä toisia ihmisiä.
– Pitää itkeä, kun itkettää ja nauraa, kun naurattaa. Suru ei ole sairaus, eikä siitä tarvitse päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Ole surussasi itsellesi armollinen. Surun kanssa oppii elämään ja se muuttaa muotoaan, Törmänen pohtii.
Ihmiset elävät nykypäivänä yhä pitempään ja terveempinä. Samalla se tekee kuolemasta etäisen.
– Nykyisin kuollaan usein laitoksissa, eivätkä ihmiset näe kuolemaa. Kuolema on kuitenkin niin luonnollinen osa elämää. Minäkin kuolen ennemmin tai myöhemmin. Uskosta lähtee kuitenkin ajatus, että elämä ei pääty kuolemaan. Kun muistelemme läheisiä, niin saamme luottaa siihen, että heillä on asiat hyvin. Heillä on hyvä olla syvässä rauhallisessa unessa.
Kuoleman jälkeinen elämä on meille salaisuus. Mutta usko tuo siihen toivon näkökulman, kirkkoherra ajattelee.
Pyhäinpäivän merkitys kasvaa vuosi vuodelta.
– Tuntuu, että se on ihmisille entistä tärkeämpi päivä. Että on yksi päivä, jolloin on lupa surra ja kaivata tässä tehokkuuden maailmassa.
Pyhäinpäivän illan muistojumalanpalvelus on Törmäselle erityisen tärkeä.
– Kuluneen vuoden aikana kuolleiden nimien lukeminen on vahva muistutus siitä, että kuolema on osa elämää. Tilaisuuden tunnelma on hyvin harras, mutta samalla siinä ovat läsnä ilo ja kiitollisuus.