Pääkirjoitus
Perussuomalaisten kannatuksen historiallisen nopea hupeneminen on osoitus populistisen politiikan vaikeudesta. Suuret sanat halkaisevat suun, kun hallitusvastuuta pääsee ja joutuu kantamaan.
Kreikkapaketin hyväksyminen, maahanmuuttoasiat ja työelämäuudistukset iskevät kipeimmin perussuomalaisiin. Puheenjohtaja Timo Soinin kunniaksi on sanottava, että hän lupaa perussuomalaisten pysyvän hallituksessa.
Voi vain kuvitella, millainen möly perussuomalaisilla olisi ollut Kreikan tukipaketista ja turvapaikanhakijoiden vyörystä, jos puolue olisi edelleen oppositiossa. Siperia opetti heti kärkeen kovalla kädellä puolueen ministeri- ja eduskuntaryhmää. Puolueen johdossa on jouduttu ottamaan lusikka siihen kauniimpaan käteen, hyväksytty tosiasiat ja poliittiset realiteetit, vaikkakin hammasta purren. Soinia lainaten, sulfaa on riittänyt syötäväksi.
Hallituskumppanit keskusta ja kokoomus ovat visusti varoneet ilakoimasta perussuomalaisten kannatuksen romahduksella. Pääministeri Juha Sipilä tarvitsee perussuomalaiset hallituksessaan, jotta saa vietyä läpi vaikeat, mutta tarpeelliset talousuudistukset.
Soini varmasti ymmärtää takuumiehen roolinsa ja arvonsa, jota hän yrittää jatkossa mitata ulos hallituskumppaneiltaan. Perussuomalaisten änkyräsiiven painoarvo on sitä suurempi, mitä alemmas puolueen kannatus painuu. Ääritapauksessa puolue voi jopa hajota, minkä mahdollisuuden puolueen kellokkaat ovat kilvan kieltäneet.
Kaiken kohun keskellä kannattaa muistaa, että kannatus ratkaistaan vaaleissa, ei gallupeissa. Hallituksen taival on vasta alussa ja kannatusluvut ehtivät vaihtua moneen kertaan ennen vuoden 2019 vaaleja.
Tilanne ei ole silti hallitukselle helppo. Sipilän on pystyttävä jatkossa entistä tarkemmin huomioimaan, mihin hän käyttää poliittisen pääomansa. Sitä ei ole rajattomasti, kuten taloustieteen professori Sixten Korkman osuvasti huomautti (KL 9.10.). Hallituskriisi on viimeinen asia, mitä talouskurimuksessa kamppaileva Suomi kaipaa.