Öinen halla usvaisen hunnun
lahden ylle kutonut on
aistin ihollain syksyn tunnun
ranta autio, haluton.
Rantavedessä muutama kaisla
jäänyt vangiksi ensijään
niitä tuuditti suviset tuulet
hiljaa painavat nyt tähkäpään.
Usvan takaa auringonsäteet
rantaniityllä kimmeltää
ruskan kirjomat, kuuraiset lehdet
nekin kovin on kylmissään.
Kauas ulommas ulapalle
usvan tuulonen kuljettaa
ken tietää, missä ja milloin
se aamulla herätä saa
Monet haaveet muistotkin rakkaat
usva mukanaan kuljettaa
niistä kauneimmat kuitenkin aina
minä itselläin pitää saan.