Oulun syyttäjäviraston Kuusamon palvelutoimistoa ollaan sulkemassa. Syyttäjävirastolla on Kuusamossa yksi syyttäjä ja syyttäjäsihteeri, joiden työt virasto haluaa siirtää Kajaanin palvelutoimistoon vuoden 2017 alusta, jos oikeusministeriö hyväksyy suunnitelman.
Syynä Kuusamon palvelutoimiston sulkemiseen ovat kihlakunnansyyttäjä Ilpo Virtasen mukaan yhden syyttäjän toimiston haavoittuvaisuus, halu vahvistaa Kajaanin toimistoa ja esimerkiksi vuokramenoista kertyvät säästöt.
Pienten toimistojen toiminnallista haavoittuvuutta on pohdittu tulosneuvotteluissa jo vuosia, sanoo Ilpo Virtanen.
– Esimerkiksi pitkien sairauslomien tai vastaavien asioiden sattuessa käräjäasiat ja muut asiat on hoidettava muualta. Kun rahatilanne on se, ettei sijaisia voida palkata, on käräjäasiat hoidettava sisäisesti eli muualta omien asioiden lisäksi. Vireillä olevat asiat jäisivät joksikin aikaa hoitamatta.
Kajaanissa syyttäjävirastolla on neljä syyttäjää ja kaksi sihteeriä. Kuusamon toimiston sulkeminen toisi Kajaaniin viidennen syyttäjän.
– Kuusamolaiset vahvistaisivat Kajaanin toimistoa ja siellä asioista hoitaisi viisi syyttäjää.
Koska Kuusamo on käräjäuudistuksessa säilymässä istuntopaikkana, syyttäjän on jatkossa ajattava käräjille Kuusamoon Kajaanista. Käräjäoikeuden kanslia Kuusamosta lakkautetaan.
– Vaikka matkakustannukset otetaan huomioon, valtiolle kertyisi silti Kuusamon toimiston sulkemisesta säästöjä jonkin verran, muutama kymmenentuhatta vuosittain.
Kihlakunnan syyttäjän arvion mukaan syyttäjää tarvitaan Kuusamossa keskimäärin kolmesta neljään istuntopäivänä kuukaudessa.
Vaikka syyttäjänviraston toimistot ovat nimeltään palvelutoimistoja, henkilökohtaista asiakaspalvelua niissä ei juuri tehdä. Kuusamon palvelutoimistossa käy Ilpo Virtasen mukaan kuukaudessa joitakin, ei kymmentäkään, asiakasta kuukaudessa.
– Oikeastaan ainoat asiakaspalvelukontaktit tulevat siitä, kun rangaistusvaatimuksen, esimerkiksi liikennerikoksesta, saanut käy vastustamassa sitä. Senkin voi hoitaa sähköpostitse.
Varsinaisissa tuomioistuimeen menneissä asioissa henkilökohtaisen asioinnin tarve on hyvin vähäistä ja sekin pystytään hoitamaan puhelimitse, sanoo Virtanen.
Neuvottelut Kuusamon henkilökunnan kanssa työpaikan siirtymisestä Kajaaniin ovat Virtasen mukaan kesken. Henkilökunnalla on meneillään harkinta-aika.
Kuusamon syyttäjä Kajaaniin
Oulun syyttäjävirastolla on palvelutoimisto Kuusamossa, Kajaanissa, Ylivieskassa ja Raahessa.
Syyttäjävirasto aikoo lakkauttaa yhden syyttäjän Kuusamon palvelutoimiston.
Virka siirretään Kajaanin toimistoon viidenneksi syyttäjäksi ensi vuoden alusta.
Syyttäjä saapuisi Kuusamon käräjäoikeuteen istuntopäivinä (n. 3-4 päivää kuukaudessa) Kajaanin toimistosta.
Käyntiä vaativaa asiakaspalvelua toimistoissa ei juurikaan enää ole.
Rakenteilla olevassa neljän syyttäjäviraston mallissa Pohjois-Suomessa olisi syyttäjävirastot Rovaniemellä ja Oulussa ja palvelutoimistot Kajaanissa, Ylivieskassa, Raahessa, Kemissä, Sodankylässä ja Ivalossa.