Täh­ti­tie­tei­li­jän parta toipuu Rakel Liekin te­rä­vien saksien jäl­jil­tä – Mutta mikä muuten niin lep­poi­saa miestä kiu­kut­taa kuu­sa­mo­lai­sel­la suolla?

Istahdamme kuivalle mättäälle Joutsensuolla, Viitostien varressa. Kahtelemme muurahaisia ja puhumme ihmisen pienuudesta.

Kuva: Aku Kallunki

Istumme tähtitieteilijä Esko Valtaojan kanssa aurinkoiselle mättäälle Joutsensuon reunassa Kuusamosta noin 15 kilometriä etelään, liki Viitostietä.

Tähtitieteilijä on ajelemassa mökiltään Sotkamosta Kuusamoon Tähtitieteilijöiden päiville, joita vietetään Kuusamon Tropiikissa. Oppilaat, kuin omat lapset, olivat kuulema uhkailleet ja kiristäneet eläkeläisen mukaan. Samalla reissulla hän esiintyy vielä myöhemmin illalla noin kahdelle sadalle kuulijalle Kuusamotalon avoimessa tilaisuudessa.

Puhumme mättäällä hänen kanssaan niitä näitä, kosmoksen käänteistä, mustista aukoista, pimeästä aineesta ja energiasta, syntyteorioistakin. Pimeän energian mysteerissä on saatettu edetä, sillä tieteessä vahvojen teorioiden heikkeneminenkin voi viedä oikeaan suuntaan.

– Ensimmäisinä pitkällä listalla olevat teoriat alkavat näyttää yhä epätodennäköisemmiltä. Huomio on nyt siirtymässä noin kahteensataan muuhun vaihtoehtoiseen selitysmalliin, hän kertoo.

Tiedemies odottaa uutta Einsteiniä, joka harppauttaisi ihmiskuntaa taas eteenpäin.

Tavoittelemme muurahaisia kädelle. Ne vikkelät puolustautuivat kuitenkin raivokkaasti. Elämiä emme toki jutunteossa vahingoita, vaikka Valtaoja arvelee, että Raidilla olisi muurahainen saatu pysäytettyä hänen kanssaan samaan valokuvaan.

Tunnelma on rento, koska Valtaoja tuntuu siltä samalta ja tutulta, kiltiltä partaukolta, vaikka emme ole koskaan tavanneet. Suomen tunnetuimman tähtitieteen kansantajuistajan kanssa sinuiksi tulo on ollut tavallaan yksipuolista. Sellaista lienee julkisuus, johon hän on tottunut. Kiitän häntä siitä, että hän on tehnyt itsellenikin tähtitiedettä tutummaksi kansantajuisten kirjojensa avulla, vaikka matikkani ei riitä alan varsinaisen kielen ymmärtämiseen.

Esko Valtaojan parta on jo toipumaan päin Rakel Liekin terävien saksien jäljiltä Nenäpäiväkeräyksen televisolähetyksestä neljä vuotta sitten. Ohjelman kohokohtana Yle silpaisi tuolloin jo miltei ikonisen parran pois.

Mustissa seminaarikengissä Valtaoja kulkee metsässä ja suon reunassa aivan rennosti. Selitys lienee, että hän katselee Kuusamon metsää pohjoisin silmin.

– Täällä etelässä on vähän hankalaa kulkea, kun aluskasvillisuus on niin tiheää.

Hän on yhä Lapin mies – Lappiin kerran synnyttyään, näin vielä Turun yliopiston tähtitieteen oppituolissa istumisen jälkeenkin. Ei hän kuitenkaan ole sellainen ulkoilmaihminen, joka liikkuisi metsissä kovin usein.

Ihailemme hillan kukkia. Ilmenee, että Valtaoja kantaa raskasta huolta.

– Ilman tiedettä oltaisiin aika höttöisellä mättäällä. Me emme tietäisi mitään siitä millaisessa maailmassa elämme, Hän lataa arsenaaliaan. Mies on ilmeisen tosissaan.

Esko Valtaoja on tottunut kuvattava. Hän kertoo, että eläkkeelläkin on vielä 200 esiintymistä vuodessa.

Kuva: Aku Kallunki

Professori emeritus antautuu kuvattavaksi. Taustalla avautuu Joutsensuo ja höttöiset mättäät, joilla näillä perukoilla vielä useinkin vaaputaan. Taivaalla kiitävät pilvet ja suuren tumman cumulus-pilven kätköjä paljastelee ydinfuusiojätti, aurinko. Auringon säde valaisee maisemaa, sitä hetki hetkeltä muunnellen, koristellen, koska navakka tuuli puhaltelee Koillismaata suursäätilan juuri muututtua. Nahkatakkisen miehen tausta on kuin missä tahansa keskiaikaisessa kirkkomaalauksessa tai freskossa, jossa taiteilija on pyrkinyt kuvaamaan jumalan läsnäoloa taivaasta lankeavalla auringon säteellä.

Jumalan mahdollisen olemassaolon kysymykseen tiede ei vastaa. Tiede kuitenkin kertoo sen tosiasian, että tieteen tekijöiden joukosta vai harva uskoo sellaiseen hahmoon.

– Ettehän te reppanat edes tietäisi, että tuossa on avaruus, jos me tähtitieteilijät emme olisi sitä kertoneet.

Uusi aika alkoi tieteen puhkeamisesta kukoistukseensa. Tahto tietää voitti harhaiset ennakkoluulot.

Tieteen idea onkin päästä mahdollisimman lähelle totuutta maailmasta. Edistystäkin on tapahtunut.

– Hyvin harva enää uskoo, että Ukko Ylijumala viskoisi salamoita tuolta pilven reunalta. Tiede lykkää tiedetyn rajoja yhä kauemmas.

Nyt ollaan menossa jo niin pitkällä, että ensimmäisen sekunninkin tapahtumista on jo melko hyvää käsitystä aivan liki alkuhetkeä.

Tiedon vastaisuuden aalto maailmassa saa Valtaojan harmistumaan. Trump kieltää ilmastonmuutosta ja Suomessa aiotaan keskittyä sellunkeittoon.

– Ei tarvita kummoista pohtijaa, joka voi vastata siihen miten käy, jos me myymme sellua Kiinaan ja kiinalaiset tänne elektroniikkaa.

Valtaoja on tyrmistynyt Suomen tutkimus- ja kehityspolitiikan suunnasta.

– Tutkimus ja kehitys on pudonnut kahden viimeisen hallituksen aikana jo 40 prosenttia. Ollaan täydessä syöksyssä.

Valtaoja kertoo, että tähtitieteen tutkimuksesta on Suomessa leikattu laitostasolla jopa puolet ja varsinkin nuoret tutkijat ovat helisemässä.

– Sen takia luovuin itsekin professuurista jo normaalia aikaisemmin. En halua ohjata väitöskirjoja, jos oppilaani joutuu hakemaan elantonsa leipäjonosta, Valtaoja sanoo kiukkuisella äänellä.