Takana huikea ur­hei­lu­vuo­si – kan­sain­vä­li­siä on­nis­tu­mi­sia, hienoja kisoja ja juhlia

Rukan hyppyrimäkeä remontoitiin tänä vuonna ja Ruka Nordicissa nähtiin komeita hyppyjä. Kuvassa liitää Saksan Severin Freund, joka voitti Ruka Nordicissa marraskuun viimeisenä lauantaina käydyn maailmancupin mäkikilpailun. Enni Rukajärvi saavutti maaliskuussa lumilautailun WST-kiertueen MM-kisoissa Kiinassa hopeaa sekä big airista että slopestylestä. Kuusamon urheilukentälle saatiin uusi pinnoite. Heti elokuun alussa uusitulla kentällä vietettiin Liverpoolin jalkapallokoulua. Pölkky Kuusamon lentopallokausi 2015/16 päättyi puolivälierissä Oriveden Ponnistuksen pudotettua kuusamolaiset mitalipeleistä otteluvoitoin 3-2. Kuluvan kauden Mestaruusliigassa joukkue on aloittanut sangen ryhdikkäästi. Joukkue jäi joulutauolle sarjakolmosena. Kotihallissaan Pölkky Kuusamo ei syksyn aikana hävinnyt yhtään ottelua. Maastohiihdon SM-mitaleista kisattiin keväällä sekä Taivalvaaralla että Rukalla. Kuva on Taivalkoskelta, jossa naisten parisprintin ykkössijaa juhlivat Kainuun Hiihtoseuran Anita Korva ja Anne Kyllönen Vuokatti Ski Team Kainuun Susanna Saapungin ja Katri Lylynperän hiihtäessä hopealle. Nuorten maailmanmestaruutta tammikuun alussa juhlineet Jesse Puljujärvi ja Sebastian Aho villitsivät yleisöä tammikuun lopulla Rukalla, kun Oulun Kärpät pelasi Ruka All Starsia vastaan pipolätkää. Kuvassa tätä nykyä Carolina Hurricanesissa NHL:ssä kiekkoileva Aho kiemurtelee kiekon kanssa. Pyöräilijä Rosa Törmänen yllättyi iloisesti, kun sai kuulla kutsustaan Suomen MM-joukkueeseen. Maantieajon MM-kisassa Dohassa Törmänen oli omalta osaltaan siivittämässä Lotta Lepistöä historialliseen MM-pronssiin. Törmäsen ( toinen vas.) ja Lepistön ( oik. ) lisäksi Suomen joukkueessa polkivat Antonia Gröndahl ja  Laura Vainionpää. Yksi kuusamolainen urheilu-ura tuli tänä vuonna päätökseen, kun alppihiihtäjä Santeri Paloniemi ilmotti lokakuussa lopettamisestaan. Alppirinteiden sijaan Paloniemi nähdään nykyään jääkiekkokaukalossa. Kuva on viime keväältä, jolloin Paloniemi pelasi Pallo-Karhuissa. Taivalkoskelainen kumparelaskija Riku Voutilainen kilpaili keväällä nuorten MM-kisoissa. Joulukuussa Voutilainen sai vyölleen uransa ensimmäisen maailmancupkilpailun Rukalla.
Rukan hyppyrimäkeä remontoitiin tänä vuonna ja Ruka Nordicissa nähtiin komeita hyppyjä. Kuvassa liitää Saksan Severin Freund, joka voitti Ruka Nordicissa marraskuun viimeisenä lauantaina käydyn maailmancupin mäkikilpailun.
Rukan hyppyrimäkeä remontoitiin tänä vuonna ja Ruka Nordicissa nähtiin komeita hyppyjä. Kuvassa liitää Saksan Severin Freund, joka voitti Ruka Nordicissa marraskuun viimeisenä lauantaina käydyn maailmancupin mäkikilpailun.
Kuva: Mikko Halvari

Vuoden suurin tapahtuma oli odotetusti Ruka Nordic, jonka kohtaloa jännitettiin koko alkuvuosi. Kesän ja syksyn mittaan Rukan suurmäkeä remontointiin ja Ruka Nordicissa saatiinkin nähdä kaksi hienoa mäkikilpailua maailmanhuippujen sinkoutuessa uusitusta mäestä montun pohjalle. Suomalaisittain Ruka Nordicin kohokohtia olivat maastohiihtäjien Iivo Niskasen voitto ja Krista Pärmäkosken kakkossija. Kaiken kaikkiaan Ruka Nordic saatiin vietyä varsin onnistuneesti läpi.

Koillismaalaisten urheilijoiden vuoden kohokohtia olivat muun muassa Enni Rukajärven kaksi hopeamitalia lumilautailun WST-kiertueen MM-kisoissa sekä Rosa Törmäsen osallistuminen pyöräilyn maantieajon MM-kilpailuun. SM-tasolla koillismaalaiset urheilijat saavuttivat menestystä useissa eri lajeissa.

Palloilun saralla Pölkky Kuusamo porskutti lentopalloliigassa. Jääkiekossa PaKa säilytti sarjapaikkansa II-divisioonassa karsintojen kautta ja posiolainen Lada luopui kaudeksi 2016/17 sarjapaikastaan Lappi-liigassa. Kuusamon urheilukentän uusimisen myötä jalkapalloilijoiden olosuhteet paranivat. FC PaKan edustusjoukkueelle viime kesä oli vaikea, sillä kausi päättyi putoamiseen Nelosesta Viitoseen. Koillismaalle saatiin vuoden mittaan uusi jalkapalloseura, kun Taivalkoski Calcio pelasi ensimmäisen kautensa Viitosessa.

Vuoteen mahtui myös urheiluseurojen juhlia, kun Pallo-Karhut täytti 50 vuotta, Posion Pyrintö 70 vuotta ja Kuusamon Erä-Veikot 80 vuotta.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä