Tan­ko­tans­si kovassa suo­sios­sa – Ta­len­tis­ta tuttu tans­si­ja: "Alussa pienet vaat­teet saat­ta­vat ujos­tut­taa"

Tiina Niskasaari (oik.) ohjaa tankotanssitunteja Kuusamossa. Tangolla Kuusamossa poikennut tankotanssija Henriikka Roo.
Tiina Niskasaari (oik.) ohjaa tankotanssitunteja Kuusamossa. Tangolla Kuusamossa poikennut tankotanssija Henriikka Roo.
Kuva: Suvi Peltola

Kuusamossa syyskuun alussa alkanut tankotanssiopetus on saanut lajista kiinnostuneet liikkeelle. Tiina Niskasaaren ohjaamilla tunneilla riittää kävijöitä niin paljon, että tankoja joudutaan jakamaan osallistujien kesken.

Kuusamon Hyvinvointikeskukselle rakennetussa tankotanssitilassa on neljä tankoa sekä ohjaajan tanko.

– Toki meillä on pieni tila, eikä tunneille oteta kuin maksimissaan kahdeksan ihmistä. Kaksi voi siis olla yhdellä tangolla, mutta se onnistuu hyvin, koska opetus on aika yksilöllistä, Niskasaari sanoo.

– Emme tee niin kuin normaalissa jumpassa eli että minä teen ja toiset tekevät perässä, vaan käyn jokaisen kanssa liikkeitä henkilökohtaisesti läpi, hän tarkentaa.

Niskasaarelle tankotanssituntien ohjaaminen tarkoittaa pitkäaikaisen unelman toteutumista. Hän itse aloitti lajin parissa seitsemän vuotta sitten ja on haaveillut tuntien ohjaamisesta vähintään viimeiset neljä vuotta.

Tällä hetkellä Kuusamon Hyvinvointikeskuksen lukujärjestyksestä löytyy neljä tankotanssituntia, kaikki aloittelijoille suunnattuja. Vielä kuluvan vuoden puolella on kuitenkin tarkoitus muuttaa ainakin yksi ryhmistä niin sanotusti jatkotason ryhmäksi, jolle voisivat osallistua syksyn aikana säännöllisesti treenanneet.

Paikka tunnille varataan internetin kautta, mutta ennakkoilmoittautuminen ei ole välttämätöntä.

– Netissä tunti voi näyttää täyteen varatulta, mutta osa paikoista on aina sellaisia, joihin voi ilmoittautua vain paikan päällä asiakaspäätteellä, Niskasaari kertoo.

Vaikka tankotanssitunneille on jo nyt tunkua, Niskasaari uskoo varsinaisen buumin iskevän Kuusamoon vasta tulevaisuudessa. Mitä useampi uskaltautuu kokeilemaan tankotanssia, sitä laajemmalle sana siitä leviää.

Lisää ystäviä laji saa myös Henriikka Roon kaltaisten ihmisten avulla. Talent Suomi -televisio-ohjelmasta tuttu tankotanssija poikkesi viime viikolla myös Kuusamossa, missä hän esiintyi paikallisessa Intersportissa ja ohjasi yksityistunteja.

Tankotanssista itselleen ammatin tehneen naisen mielestä laji sopii kaikille.

– SM-kisoissa on oma sarjansa 40-vuotialle ja Tampereella Studio Movessa, jossa vedän omia tunteja, meillä on ryhmä yli 50-vuotialle, Roo mainitsee.

Edes lajille tyypillistä vaatetusta ei hänen mukaansa kannata kavahtaa.

– Alussa pienet vaatteet saattavat ujostuttaa, mutta niillä on tarkoituksensa. Jo alkeistunnille tarvitsee pieniä sortseja, jotta tangolla voi tehdä staattisia pitoja, Roo selvittää.

Tanssia tangon kanssa

Tankotanssi eli pole dance on peräisin sirkusmaailmasta.

Nykyään suosittu liikuntalaji joka yhdistää monipuolisesti ja tehokkaasti kehonhallinnan, kuntoilun ja tanssin.

Kehittää lihasvoimaa, liikkuvuutta ja koordinaatiota.

Sopii kaikille ikään, sukupuoleen tai kuntoon katsomatta.

Harrastamiseen ei tarvita erityisiä varusteita. Sortsien tulee olla lyhyet tangolla tehtäviä pitoja varten.

Kuusamossa ohjattuja tunteja neljästi viikossa.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä