Tarina, joka on myös totta, vaikka ei suoraan Kuu­sa­mon ta­pah­tu­miin lii­ty­kään – ra­han­val­ta ja ahneus ovat Veli Käsmän uu­tuus­teok­sen teemoja

Veli Käsmä uutuus kertoo rakennushankkeesta, jolla oli tarkoitus kahmaista rahaa. Homma ei kuitenkaan toteudu.
Veli Käsmä uutuus kertoo rakennushankkeesta, jolla oli tarkoitus kahmaista rahaa. Homma ei kuitenkaan toteudu.
Kuva: Mikko Halvari

– Valta, rahanvalta ja ahneus ovat voimia, joilla pelataan, aloittaa Veli Käsmä uuden kirjansa esittelyn.

Koillismaalainen lukija yhdistää kirjan asetelman Kuusamoa ravistelleeseen Tulihta-juttuun, eikä Käsmä tulkintaa täysin kiellä.

– Taustalla on Kuusamossa tapahtuneet asiat, mutta kertomus ei liity suoraan niihin tapahtumiin. Kyseessä on 1990-luvun tapahtumat. Kyseessä on suurempi tapahtumaketju, jojka kattaa tarinan rungosta kolmanneksen ja kaksi pienepää, henkilöhahmoihin liittyvää tarinaa yhden kolmanneksen. Olen myös kysellyt rakennusurakoijilta millaista toiminta on sekä muun muassa miten lestadiolaiset kohtelevat saman alan yrittäjiä.

Käsmä ottikin uskonnollisen vakaumuksen yhdeksi esiinnousevaksi asiaksi.

– Sitä käsitellään työmaailman kautta esille tulevilla asioilla.

Lyhyesti kerrottuna kirja kertoo konkurssiin ajettavasta rakennusurakoijasta sekä pienen piirin kehittelemästä matkailubisneksestä, joka kuitenkin uppoaa.

– Konkurssiin ajettavan yrityksen urakoija on maalaismies, joka on noussut kirvesmiehestä yrittäjäksi.

– Toisella puolella on pankinjohtaja ja juristi, jotka ovat nuoruudenkavereita. He juokuttavat tätä hommaa. Ajatus on, että kun muutkin tekevät bisneksellä rahaa, niin miksei mekin.

Herkullisin henkilö kirjoittajan kannalta oli kuitenkin hankkeessa mukana oleva toinen rakennusurakoija.

Uutta kirjaansa Veli Käsmä on työstänyt ajatuksissaan jo vuosia.

– Sitten kun aloin kirjoittamaan, tekstiä tuli ripeästi, 5-10 sivun päivävauhtia. Muokkaamiseen kului tosin viisinkertainen aika, vaikka muutoksia ei kovinkaan paljoa enää tullut.

Aihe peilaa edelleen nykypäivää, korostaa Käsmä.

– Rahanvalta on edelleen se, jolla pelataan. Ne, joilla on mahdollisuus, ottavat ja puhuvat muut puolelleen.

Kirjassa esitelty rakennusurakoijien maailma on Käsmän mukaan myös totta.

Kirjan henkilögalleriaan Käsmä kehitteli erityyppisiä ihmisiä.

– Eri ammateista, mutta myös ihmisinä erilaisia. Isossa roolissa tapahtumien keskellä ovat myös aviopuolisot.

Kirjan loppuratkaisu on nopea ja omalla tavallaan ennakoitavissa.

– Mietin pitkään miten saan tarinan naksahtamaan loppuun. Mikä olisi sellainen, joka olisi mahdollinen, mutta toimisi.

Käsmä valitsi konstiksi luonnonsuojelun.– Todellisuudessa se ei olisi projektia kaatanut.

Käsmä palaa vielä kirjan nimeen: Tie, totuus ja elämä. Kolmen sanan voima on suuri tyyliin: usko, toivo ja rakkaus.

– Tämä ei ole mikään uskonnollinen kirja nimestä huolimatta.

Veli Käsmän ensimmäinen kirja oli 2004 julkaistu omaelämänkerrallinen Kuohuja kohti. Nyt julkaistu kirja on hänen kymmenes teoksensa.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä