Hyvät Toverit!
Suomi on valumassa hyvää vauhtia entistä vahvemmin ja entistä selkeämmin luokkayhteiskunnaksi. Vaikka vasemmistolaisella ideologialla ja työväenaatteella on maamme pyrkinyt muuttumaan tasa-arvoiseksi kansalaisiaan oikeudenmukaisesti kohtelevaksiyhteiskunnaksi, ovat valtaapitävien toimet ratkoneet auki kansalaisten turvaverkkoja ja synnyttäneet yksilöiden pahoinvointia hyvinvointiyhteiskunnan sijaan.
On harhaa luulla, että yhdenvertaisuus toteutuisi enää kovinkaan pitkään ilman, että sen eteen täytyisi tehdä töitä. Suomi on päästänyt otteen lipeämään ja tämän seurauksena valumme kohti järjestelmää, jossa valtion ensisijaisena tehtävänäon ylläpitää luokkajakoa, eikä purkaa sitä. Haluankin muistuttaa perustuslaista ja yhdenvertaisuuslaista. Niissä säädetään, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa iän perusteella eri asemaan.
Hallitus päätti viime kehysriihessä helpottaa nuorten työttömien työllistymistä työsopimuslakiin tehtävällä muutoksella. Työnantaja saisi tehdä vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen alle 30-vuotiaan nuoren kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä. Samalla hallitus on ilmoittanut valmistelevansa lakimuutoksen, joka johtaisi yksilöllisten irtisanomiskriteereiden keventämiseen enintään 20 henkeä työllistävissä yrityksissä. Tälläkin päätöksellä sanotaan tavoiteltavan työllistymistä. Käykö kuitenkaan niin? Vai onko taustalla ajatus, että alle 30-vuotias ei tarvitse vakituista työtä? Ja onko niin, että määräaikaisissa työsuhteissa ei olisi jo hälyttävän suuri määrä työtä tekeviä? Vaikuttaa nimittäinsiltä, ettei määräaikaisten työsuhteiden solmiminen ole ollut tähänkään asti mahdottoman vaikeaa.
Aivan äskettäin kauhisteltiin myös maamme historiallisen alhaista syntyvyyttä. On vaikeaa nähdä, kuinka hallituksen ns. työllistämiskeinot tilannetta parantaisivat. Elämän pitkän tähtäimen suunnittelu on vaikeaa, jos ura kulkee pätkästäpätkään välillä lähtöruutuun palaten työttömyyden kautta.
Vakituiset työsuhteet ovat aina tarjonneet työntekijöille mahdollisuuden rakentaa elämäänsä pitkäjänteisesti ja kerryttää samalla omaisuuttaan esimerkiksi omistusasunnon hankkimisen muodossa. Myös nuoret aikuiset kaipaavat tällaisia mahdollisuuksia.
Miten siis tulevaisuudessa estetään se, etteivät nuoret aikuiset juutu entistä pahemmin määräaikaisten työsuhteiden kierteeseen? Kolmen kuukauden aikaraja on järkyttävän lyhyt esimerkiksi vastavalmistuneelle, jos hän ei ole jo opintojen loppuvaiheessa päässyt työsuhteeseen.
Erityisen huolestuttavana pidän näitä ikäperusteisia tempputyöllistämissuunnitelmia siksi, että on hyvin tiedossa se, että samaan aikaan kun 35-vuotta täyttäneiden mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä laskee, alle 35-vuotiaiden keskuudessa mielenterveyssyistä eläköityneiden määrä on kasvanut kolmanneksen kymmenessä vuodessa. Hyvin on tiedossa myös se, että työkyvyttömyyseläkkeeltä harvemmin palataan töihin. Osittaista tai määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä seuraa usein ajatus täydestä ja pysyvästä työkyvyttömyyseläkkeestä. Viime vuonna masennuksen takia eläkkeelle jäi noin yhdeksän henkilöä päivässä. Kun puheeni alussa mainitsin yhteiskunnassa leviävän pahoinvoinnin, voi näidenkin tietojen pohjalta sen helposti todeta todeksi.
Vasemmistolaisella ideologialla ja työväenaatteella riittää siis edelleen työtä. Sen sijaan, että olisimme matkalla kohti sellaista yhteiskuntaa, jossa alle kolmekymmentä vuotiaat pätkätyöläiset muodostavat kasvavan yhteiskuntaluokan, jonka tulevaisuuteen ei todennäköisesti vallitsevan epävarmuuden vuoksi kuulu perheen perustaminen tai omistusasunnon hankkiminen, tarvitsisimme tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta lisäävää työlainsäädäntöä ja reilun pelin työmarkkinoita. Lisäksi meidän on kyettävä kaikin parhain keinoin auttamaan niitä, jotka väsyvät ja menettävät otteensa kovenevassa maailmassa, jossa väsyneen mieli ei enää jaksa.