Tässä syy ui­ma­hal­lin sul­ke­mi­seen: lat­tia­kai­vo­ja kor­jat­tiin

-
Kuva: vappu jaakkola

Kuusamon liikuntakeskuksen uimahalli oli viime viikon remontissa. Nyt uimaan pääsee taas.

– Siellä korjattiin lattiakaivojen kaatoja. Vesi ei mennyt kaikin paikoin kaivoihin, minkä vuoksi ne nyt korjattiin, kertoo liikuntapalvelujen tulosyksikön johtaja Jukka Makkonen.

Makkosen mukaan remontti tehtiin takuutyönä uimahallin edelliseen laajempaan remonttiin liittyen.

– Lisäksi siellä on korjattu joitakin laattoja.

Uimahalli pyörii tällä hetkellä täysillä. Sen sijaan liikuntahallin puolella ei vielä ole päästy täyteen vauhtiin jumppien osalta. Syynä tähän on jäähallin viivästyminen, jonka vuoksi liikuntahallin uutta laajennusosaa ei saada vielä käyttöön.

– Salijumppia ei ole vielä voitu aloittaa. Sisäpyöräilyt ja kuntosali toimivat normaalisti.

Jäähallin viivästyminen vaikuttaa myös esimerkiksi koululaisten liikkumiseen.

– Me on kouluillekin luvattu viisi osaa käytettäviksi. Tällä hetkellä kolme on käytössä, Makkonen kertoo.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä