Suurpetokeskus: Eläimet siir­ret­tä­vä toisiin eläin­tar­hoi­hin tai lo­pe­tet­ta­va 31.10 men­nes­sä

Toimittajalta: Bud­je­tin teko voi ah­dis­taa, mutta minulle se toi mie­len­rau­han

Öljy tuoksuu vieläkin: Park­ki­pai­kan alta nos­tet­tu 3500 tonnia saas­tu­nut­ta maata

Mainos: Paikallista tietoa ja ymmärrystä – tutustu Koillissanomiin 1 kk 1 €

Kolumni

Toi­mit­ta­jal­ta: Nyh­jäi­se­mäs­sä tyhjää, melkein pyhää – omassa kult­tuu­ri- ja luon­to­kes­kuk­ses­sa

-
Kuva: Mikko Halvari

Käyn silloin tällöin höröstelemässä eräässä paikassa. Se on päälle päin tylsää kivistä talousmetsää. Metsän läpi kulkee karu rämejuonne, jota pitkin soluu äänetön tumma puro.

Vähitellen olen saanut lisää tietoa paikasta. Se on kannustanut havainnoimaan tarkemmin. Paikka on saanut lisää merkityksiä. Siitä on tullut ainutlaatuinen, pyhä, tai ainakin aatto.

Paikka on tässä tapauksessa melko suppea alue. Se, jonka olen nähnyt. Viimeksi paikka hieman laajeni kahteenkin suuntaan, sillä kävelin pidemmälle kuin ennen. Siltikin paikka vielä pysyi paikkana. Kupla laajeni, kalvo venyi. Se puhkeaisi, jos lähtisin toisesta paikasta ja kulkisin tämän paikan läpi kolmanteen.

Niinäkin vuosina, joina minä olen salolla saikannut, paikka on muuttunut. Metsähallitus on hakannut puustoa. Hakkioilla näkee kauemmaksi. Tuhansien vuosien perspektiivissä sellainen muutos on pientä.

Paikalle mennessäni näen vain joskus poroja. Muita ihmisiä en ole tavannut siellä koskaan. Heidän jälkiään tämä hidas ja hiljainen kulttuuri- ja luontokeskus on täynnä. Läsnä on pitkä historiamme.

Polku kulkee rämeen vierellä kankaan reunaa pitkin. Sorkat ovat kuluttaneet jotoksen paikoin paljaaksi hiekaksi ja muutamissa kohdissa kuopineet vierustaa makuusijoiksi.

Hivelen sormissa valkoista kvartsikiven kappaletta. Toisesta päästä se on suora, toisesta se kapenee symmetrisen teräväksi. Uskon, että esine on ollut pyyntivälineen tappava kärki.

Kankaan reunavyöhykkeellä on noin 400 metrin matkalla merkkejä – kivikautisesta asuinpaikasta. Se ei ole vain sanapari tai muutamia lauseita ja kartalla punainen kipinä. Paikalla on elänyt älykkäitä ihmisiä. Polulla ja maanpaljastumissa tuikkii kvartsinpaloja siksi, että joku on niitä huipputeknologiallaan nirskannut isommasta kivestä.

Asiantuntija havaitsi kerran alueelta kvartsilouhoksenkin, mutta toinen asiantuntija ei sitä myöhemmin löytynyt.

Poimin useita pieniä kivensiruja viimeksi ennen toisia lumia. Ja äkkäsin kvartsia myös polun vieressä mukulakivessä. Kivi ei lohjennut, kun nostin ja paiskasin toista vasten.

Kankaan poikki painanteen kautta valuu pahainen noro kohti rämepuroa. Kivikaudella virtaukset ovat voineet olla suuremmat  ja vesistöjen rannat paljon lähempänä.

Paikkaan saattoi saapua ensimmäisiä eläjiä jo silloin, kun paikka ei vielä ollut vedenjakaja-aluetta, vaan tuon painanteen kautta virtasi valtavia määriä vettä ja kalaa.

Tämä oli silloin mahtavan muinais-Kitkan luusua, josta alkoi matka keskipäivän suuntaan.

Tien päästä palasin vielä poikittaisen harjun kivikkovyölle. Olisivatko Kitkan aallot sitä virutelleet? Vyö on vielä metrejä ylempänä kuin jäiden työntämä vanha rantavalli, joka sekin on kymmenen metriä nyky-Kitkaa korkeammalla ja parin kilometrin päässä rannasta.

Harju itsessään on osa muinaista pitkän pitkää taivalta, jonka tallustajat puhuivat monia kieliä.

Muinaispolun varrella tuuli ja kettu tekevät rauhassa pesiä. Siellä myös makaa paksun petäjän runko. Puuhun on nyhjäisty lovi, josta on nähty, että sisus onkin laho. Sen jälkeen loveen on langennut sammalia pienen maailmansa verran.

Mitättömässä paikassa on paljon kaikkea.

Pitäisikö kuitenkin etsiä uusi paikka ja aloittaa alusta?