Elettiin 50-60 luvun vaihdetta Kuusamossa. Talo kalaisan järven rannalla. Kalastettiin ahkerasti ja kalaa tuli. Kalat laitettiin sen ajan tapaan.
Taloon tuli etelästä miniä käymään. Miniä katseli ruokailun jälkeen ruokapöytää, joka oli kuin roskalava kaikkine kalan ruotoineen.
Miniä pyysi, että saako hän laittaa seuraavan kala-aterian ja totta kai sai luvan. Alan ammattilaisena hän oli tottunut kalat fileeraamaan ja laittamaan niin, että ne voidaan syödä käsiä sotkematta. Ajatteli myös talon lapsia, että voivat syödä turvallisesti ruotoja pelkäämättä.
Tuli aterian aika ruokailijat kaikki kiittelivät, oli mukava syödä, kun ei tarvinnut ruotojen kanssa tapella ja maistuikin paremmalta. Seuraavana iltana naapuri kysyi vanhalta isännältä, taasko olet menossa kalaan. Siihen isäntä puuskahti vihaisena että pakkohan se on mennä. Katos kun se helevetin miniän”tuutero” sotki suurimman osan kaloista roskiin. Johon naapuri, että olen kuullut että se ”tuutero” on ammattilainen kalan käsittelyssä ja muutenki taitava kalaruokien laittaja. Saanut oikein valtakunnallista tunnustusta. Johon isäntä: olkoon vain mutta tämän talon kaloja se ei roskiin kanna.
Kun miniä kuuli tämän, haki roskista fileerausjätteet ja pyysi emäntää keittämään ruotokasan ja tarjoamaan isännälle seuraavalla aterialla. Pyytämään puolestaan anteeksi, kun hän tuhlasi isännän kalat ja pilasi aterian.